Traumat varjostavat Afganistanista Suomeen evakuoituja – "Lapset voivat lopettaa puhumisen tai eivät pysty nukkumaan"
Suomeen evakuoitiin kymmenessä päivässä pari sataa ihmistä Afganistanin levottomuuksista. Kaikkia evakuointipäätösten piirissä olevia ei vielä saatu turvaan.
Järkytys, helpotus ja väsymys. Näin kuvailee Afganistanista Suomeen saapuneiden päällimmäisiä tunteita Katja Mannerström Suomen pakolaisavusta.
Kymmenessä päivässä Suomeen evakuoitiin 330 ihmistä. Heistä valtaosa on naisia ja lapsia.
– Lapset voivat olla niin traumatisoituneita, että he lopettavat puhumisen tai eivät pysty nukkumaan, Mannerström kertoo.
Afganistanista saapuvia on ollut vastassa lentokentällä viranomaisia ja vapaaehtoisia auttamassa heitä turvallisesti maahan. Viime viikkojen tapahtumat ovat jättäneet syvät arvet.
– Myös aikuisilla on unettomuutta ja muuta. Heillä on suuri huoli ihmisistä siellä, Mannerström jatkaa.
Apua kaivataan yhä lisää
Vapaaehtoisjärjestöjen lisäksi myös Suomessa pidempään asuneet afganistanilaiset ovat olleet halukkaita auttamaan.
– Erityisesti afganistanilaiset Suomessa haluavat auttaa näitä ihmisiä, kertoa kokemuksistaan ja tukea kotoutumisessa.
Mannerströmin mukaan apua kotouttamiseen kaivattaisiin myös suomalaisilta, jotta Afganistanin pakolaiset pääsisivät paremmin sisään myös suomalaiseen yhteiskuntaan.
Valmis linkki Suomeen auttaa
Pientä helpotusta Afganistanista nyt Suomeen saapuneille tuo Mannerströmin mukaan kuitenkin jo olemassa oleva yhteys Suomeen.
– Voisin kuvitella, että näillä ihmisillä on joku linkki jo olemassa Suomeen, kun he ovat olleet töissä esimerkiksi Suomen-suurlähetystössä, Mannerström huomauttaa.
Lisäksi Afganistanin olosuhteet ovat olleet vaikeat jo pitkään.
– Heillä on voinut olla jokin käsitys siitä, että he ehkä pääsevät Suomeen tällaisessa tilanteessa, Mannerström jatkaa.
Kaikkia Suomen evakuointipäätösten piirissä olevia ei ole vielä saatu turvaan Afganistanista. Maassa on yhä myös kymmeniä Suomen kansalaisia.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää