TPS:n toinen puoliaika riitti voittoon Vaasassa

Turun Palloseura otti kaikki kolme sarjapistettä jalkapalloliigan ottelussa Vaasan Palloseuralta maalein 3-2 (0-1). Sarjataulukon kannalta merkityksetöntä ottelua oli Hietalahden jalkapallopyhätössä seuraamassa kauden pohjanoteeraus, ainoastaan 1 144 katselija.

Ottelua oli pelattu 26 minuuttia, kun kotijoukkueen Ville Ylinen pisti korkean pallon maalin eteen ja Antonio Inutilellä oli helppo työ puskea peliväline verkkoon ohi Henrik Moisanderin.

Ottelun tasoitus tuli, kun toista jaksoa oli pelattu vain kolme minuuttia. Simon Pedersen vapautti oivalla pistosyötöllä koko ottelun hyvin pelanneen Riku Riskin, joka pisti pallon vasemman pystytolpan kautta verkkoon.

Kun ottelua oli jäljellä vajaa puoli tuntia, vaihdosta kentälle tullut Armand One puski upealla maalilla vieraat johtoon. VPS kuitenkin tasoitti kuusi minuuttia myöhemmin, kun maalintekijänä oli Toni Hahto.

Varttitunti ennen päätösvihellystä Joonas Ikäläinen kaatoi Mikko Paatelaisen rangaistusalueella ja Paatelainen teki itse pilkulta voittomaalin.

TPS:n valmentaja John Allen oli tyytyväinen kolmesta sarjapisteestä.

- Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi kotijoukkue, mutta toisella otimme vastustajan pelaajat ylempää kiinni ja saimme ottelun haltuumme. Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi hienokseltaan kotijoukkue, kommentoi Allen.

VPS:n valmentaja Tomi Kärkkäinen ei harmitellut tappiota, vaan sanoi ottelun palvelleen hyvin tulevana keskiviikkona pelattavaa cupin välieräottelua varten. Silloin VPS kohtaa Helsingissä HJK:n.

TPS oli jalkapalloliigassa kuudes ja VPS 11:s.

VPS-TPS 2-3 (1-0)
26. Antonio Inutile (Ville Ylinen) 1-0
48. Riku Riski (Simon Pedersen) 1-1
66. Armand One (Riski) 1-2
72. Toni Hahto (Inutile) 2-2
75. Mikko Paatelainen rp. 2-3.
Erotuomari: Jouni Hietala.
Yleisöä: 1 144.

VPS: Janne Ahola, Joonas Ikäläinen, Maciej Truszczynski, Joacim Tuuri (46. Jens Nygård), Antonio Inutile, Jani Uotinen, Ville Ylinen, Tony Björk (72. Akseli Juslin), Jyri Hietaharju (61. Markus Hangelin), Jyrki Saranpää, Toni Hahto.

TPS: Henrik Moisander, Juho Lähde (64. Armand One), Kalle Mäkinen, Christian Gyan, Sami Rähmönen, Riku Riski, Chris Cleaver (8. Antti Hakala, 81. Tuomas Markkula), Simon Pedersen, Mikko Paatelainen, Jarno Heinikangas, Jani Aaltonen (v).

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat