Turun Palloseura katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa jalkapallon kotimaisessa Veikkausliigassa voittamalla maanantaina kotonaan FC KooTeePeen maalein 3-2.
TPS:n voittomaali syntyi viime hetkillä, kun Mika Ääritalo nousi puskemaan Chris Cleaverin lähettämän keskityksen verkkoon 90. minuutilla.
TPS:n muut maalit tekivät Ääritalo ja Jarno Heinikangas. Ottelussa loistanut Ääritalo tuli vaihdosta kentälle toisen puoliajan alussa.
- Kyllähän penkillä istuminen toi näyttämisen halua, myönsi Ääritalo.
KooTeePeen maaleista vastasivat Kim Liljeqvist ja Antonio Inutile.
Voitto nosti TPS:n sarjataulukossa toiseksi. Kärkipaikkaa pitää Tampere United.
- Olen hyvin tyytyväinen. Nyt toimi puolustus ja hyökkääjät saivat kolme osumaa aikaan, mikä voittoon tarvittiin. Kotka oli todella paha vastustaja, mutta voittomme oli kyllä ansaittu, tilitti tuntojaan TPS:n valmentaja Mika-Matti Paatelainen.
Ääritalon lisäksi joukkueen parhaita olivat pelikieltonsa jälkeen vahvan paluun tehnyt Jarno Heinikangas, jonka mukaantulo rauhoitti myös Jussi Nuorelan peliä. Simo Valakarin otteet keskikentällä ovat vahvoja ja hyvin pelasi myös Chris Cleaver.
- Emme voineet mitään tänään TPS:lle, vaikka vielä pistettä tarjottiin, myönsi Kotkan valmentaja Vesa Tauriainen.
Hänen mukaan TPS:n vahvuus kaksinkamppailussa oli ratkaisevaa laatua. KooTeePeen ehdottomasti paras oli maalivahti Janne Henriksson. Jani Lähde hoiti taitavasti kaikki Kotkan erikoistilanteet. Anssi Viren pelasi 200. liigaottelunsa.
Jalkapalloliiga maanantaina:
TPS-KooTeePee 3-2 (0-1)
22. Kim Liljeqvist (Jani Lähde) 0-1
48. Mika Ääritalo (Jarno Heinikangas) 1-1
53. Heinikangas (Ääritalo) 2-1
87. Antonio Inutile (Teemu Pukki) 2-2
90. Ääritalo (Chris Cleaver) 3-2.
Erotuomari: Heikki Pajunen.
Yleisöä: 5712.
TPS: Ville Iiskola, Jussi Nuorela, Sami Rähmönen, Joonas Tursas (v), Kasper Hämäläinen (68. Jukka-Pekka Tuomanen), Jarno Heinikangas, Simo Valakari, Chris Cleaver, Mikko Paatelainen (46. Mika Ääritalo), Armand One, Antti Hakala (60. Jussi Haijanen).
FC KooTeePee: Janne Henriksson, David Davidson (v), Jussi Kinnaslampi, Jarno Tuunainen, Anssi Viren (68. Juha Majava), Mika Hänninen, Immo Eronen, Jani Lähde, Niko Ikävalko (73. Antonio Inutile), Kim Liljeqvist (53. Teemu Pukki), Vesa Helenius.
Sarjataulukko:
ottelut, voitot, tasapelit, tappiot, +maalit, -maalit, pisteet
Tampere U 13 9 2 2 20- 14 29 TPS 14 7 2 5 25- 19 23 MyPa 13 6 4 3 17- 10 22 Haka 12 6 3 3 16- 13 21 Honka 11 5 4 2 16- 10 19 HJK 13 3 8 2 16- 16 17 Jaro 11 4 3 4 16- 14 15 VPS 14 3 6 5 12- 22 15 KooTeePee 12 4 2 6 16- 16 14 FC Lahti 12 4 2 6 15- 15 14 Inter 12 3 4 5 15- 13 13 Viikingit 11 3 2 6 10- 15 11 AC Oulu 12 2 4 6 9- 19 10 IFK Mariehamn 12 1 6 5 6- 13 9
Seuraavat ottelut: 18.7. Jaro-Inter, 21.7. Jaro-VPS, 22.7. FC Lahti-IFK Mariehamn, AC Oulu-Honka, 23.7. KooTeePee-Viikingit, 25.7. Honka-Haka.
(MTV3-STT)