TPS teki kovan tempun, KooKoo alisti Kärppiä – SM-liigan ensimmäinen pudotuspelikierros saa jatkoa

TPS tekee 2-1 maalin ylivoimalla 1:35
Video: Jonne Tammela sutii kiekon maalinedustalta sisään

Jääkiekon SM-liigassa TPS ja KooKoo olivat pakkoraossa tiistaina, kun ensimmäinen pudotuspelikierros jatkui Kouvolassa ja Turussa.

Kärpät voitti maanantaina Oulussa KooKoon lukemin 4–2. Toisessa ottelussa KooKoo siirtyi nopeasti 2–0-johtoon.

KooKoon johto sen kuin kasvoi toisessa erässä. Kärpät sai vielä loppuhetkille kirin käyntiin, kun Arttu Paaso iski kavennuksen.

Loppuhetkillä KooKoon Heikki Liedestä rikottiin maalintekotilanteessa, missä Kärpät pelasi ilman maalivahtia. Tuomarit osoittivat maalin merkkejä.

KooKoolle lopulta 4–1-voitto. Näin sarja jatkuu torstaina Oulussa.

Turussa TPS oli pahassa raossa vielä kolmannen erän puolessa välissä, kun Ässät johti illan taistoa lukemin 1–0. TPS teki kuitenkin kovan tempun.

Isännät saivat vihdoin ja viimein kuparisen rikki, kun Aarne Intonen osui ylivoimalla.

Käänne sen kuin voimistui, kun Jonne Tammela suti hetken päästä kiekon Ässien maalinedustalta sisään.

TPS onnistui pitkittämään kauttaan, kun se otti 2–1-voiton.

Näin myös toinen sarja jatkuu torstaina, milloin TPS ja Ässät kohtaavat Porissa.

Ensimmäisen pudotuspelikierroksen molemmat sarjat ratkeavat torstaina, sillä puolivälieriin etenee kahdella voitolla.

SM-liigan puolivälierät alkavat puolestaan perjantaina.

SM-liigan pudotuspelikierros, 14.3.2023:

KooKoo–Kärpät 4–1
Voitot 1–1

TPS–Ässät 2–1
Voitot 1–1

Lue myös:

    Uusimmat