Maalinteko-ongelmista kärsinyt TPS sai lopulta jalkapalloliigassa tulosta aikaan. Kärsijäksi joutui Turussa vieraillut FC Lahti, joka sai tunnustaa TPS:n paremmakseen numeroin 3-1. Voitto nosti TPS:n sarjassa kolmannelle tilalle.
Ottelua häiritsi kova tuuli. Ensimmäistä jaksoa myötätuuleen pelannut TPS hallitsi täysin ja Mikko Paatelainen puski avausmaalin.
Peli tasaantui toisella jaksolla. Lahti tuli Rafaelin voimin tasoihin, mutta heti perään iski Mika Ääritalo Paatelaisen syötöstä 2-1 ja Lahden kiri tyrehtyi.
- Olen ensimäiseen jaksoon hyvin tyytyväinen, mutta jatkossa tapahtunutta löysäämistä en hyväksy, murisi TPS:n päävalmentaja Mika-Matti Paatelainen.
Lahden valmentaja Antti Muurinen joutui myöntämään, ettei joukkue saanut oikein kunnolla juonesta kiinni.
- TPS pelasi varsin aggressiivisesti ja me taas olimme liian säyseitä. Tasoituksen jälkeinen nopea johtomaali vei meiltä uskoa, Muurinen myönsi.
Mikko Paatelainen ja Mika Ääritalo nousivat TPS:n tähdiksi maaleillaan ja syötöillään. Jussi Nuorela kruunasi hyvän iltansa puolustuksessa iskemällä kulmurista komean maalin. Maalivahti Jukka Lehtovaara loukkaantui Lahden maalinteon yhteydessä ja jouduttiin ottamaan vaihtoon. Ensi kerran avaukseen päässyt Jukka-Pekka Tuomainen pelasi keskikentällä hyvin.
Lahden vaarallinen kärkipari Rafael-Berat Sadik pystyi väläyttämään vain muutaman kerran. Janne Moilanen puolustuksessa oli joukkueen paras.
TPS-FC Lahti 3-1 (1-0)
26. Mikko Paatelainen (Sami Rähmönen) 1-0, 64. Rafael (Berat Sadik) 1-1, 67. Mika Ääritalo (Mikko Paatelainen) 2-1, 72. Jussi Nuorela (Mika Ääritalo) 3-1.
Erotuomari: Ville Järvenpää.
Yleisöä: 3876.
TPS: Jukka Lehtovaara (79. Ville Iiskola), Jani Sarajärvi, Jussi Nuorela, Sami Rähmönen, Jarno Heinikangas (v), Simo Valakari, Jukka-Pekka Tuomanen, Chris Cleaver, Mikko Paatelainen, Armand One (v) (88. Jussi Haijanen), Mika Ääritalo (86. Antti Hakala).
FC Lahti: Michal Slawuta, Kalle Eerola, Pyry Kärkkäinen, Mikko Hauhia, Christian Sund, Niko Leppänen (84. Kaarlo Rantanen), Pekka Kainu (72. Konsta Hietanen), Berat Sadik, Rafael, Janne Moilanen, Ville Taulo (77. Eero Korte).
(MTV3-STT)