(Universal Music Finland)
Ensimmäinen reaktioni Tori Amosin 13. studioalbumia kohtaan oli pettymys ja ajatus, että miksi lempiartistieni on pakko tehdä uudelleen vanhoja biisejä (vrt. Kate Bushin vuonna 2011 ilmestynyt Director’s Cut). Ennakkoluuloni levyä kohtaan olivat siis suuret, mutta kuunneltuani sen, voin ilokseni todeta, ettei levy ole ollenkaan hullumpi. Ainakin se on mahtipontisempi kuin kappaleiden alkuperäiset versiot. Onneksi pääosissa, huolimatta The Metropole Orkestin mukana olosta, ovat silti edelleen nainen ja Bösendorfer-piano.
Gold Dust seuraa Amosin edellisen The Night of Hunters –albumin (2011) klassisen musiikin teemaa. Kun musiikkia tehdään näin isolla kokoonpanolla ja mahtavin soittimin, ei tunnelma kappaleilla ole enää niin intiimi kuin alun perin (toisaalta Tori onnistuu myös säilyttämään osan intiimiydestä). Jotain mystisyydestä katoaa, mutta toisaalta tilalle tulee upeaa musiikkia. Jos Amosin toive on tehdä vanhoja kappaleita uusiksi, niin sallittakoon se tälle loistavalle muusikolle. Ja onhan naisen ensimmäisestä soololevytyksestä Little Earthquakes (1992) kulunut 20 vuotta, joten juhlan kunniaksi kokoelmalevy on ihan ymmärrettävä päätös.
Gold Dustilla kuullaan Amosin oma valikoima aiemmin levytettyjä biisejä. Hän tekee levyllä yhteistyötä vanhan tuttavansa kanadalaisen säveltäjän John Philip Shenalen kanssa, joka vastaa kappaleiden sovituksista. Biisivalikoima kattaa ajallisesti varsin laajan jakson, sillä kappaleita on otettu aiemmin mainitulta ensimmäiseltä soololevyltä aina vuonna 2009 ilmestyneeseen upeaan Midwinter Graces -talvilevyyn.
Gold Dustin versiot kappaleista ovat mielenkiintoinen tapa kuunnella, minne vuodet ovat Tori Amosia kuljettaneet. Biisit ovat kyllä vanhoja tuttuja eikä niiden alkuperäisiä versioita ei ole yritetty hävittää. Tuntuu, että nainen nauttii siitä, että hänellä on ollut mahdollisuus toteuttaa vanhat tutut biisit uudenlaisina, ehkä jopa kypsempinä ja vahvempina variaatioina. Onneksi levyllä ei todellakaan ole kysymys siitä, että Amos ei olisi pitänyt aiemmin tekemistään kappaleista ja yrittäisi nyt korjata niitä.
Vaikka Jules Buckleyn johtama The Metropole Orkest on vahvasti levyllä mukana, ei tunnelmasta ole tehty raskasta, vaan yllättävän ilmava ja kevyt, välillä mieleen tulee elokuvamusiikki. Joillakin kappaleilla on hyvin mahtipontisia kohtauksia, esim. biiseillä Yes, Anastasia, Gold Dust, Star of Wonder, mutta kohdat ovat lyhyitä ja luovat mukavasti dramatiikkaa muuten niin pelkistettyyn musiikkiin. Tori Amosin vahvuus on aina ollut se, että hänen musiikkinsa on hyvin pelkistettyä. Parhaimmillaan naisen esitys on yksinkertaisena, kun hänen persoonallinen äänensä yhdistyy voimakkaaseen pianosäestykseen ilman sen kummempia muita instrumentteja.
Gold Dust on hieno 14 biisin kokoelma Tori Amosin vanhoja kappaleita esitettynä yhdessä ison orkesterin kanssa. Amosin musiikista löytyy aina uusia vivahteita eikä levylle valikoituja biisejä ole vuosien varrella loppuun soitettu. Ei voi sanoa kuin että Tori on omalla alallaan aivan huippu. Hän sekä soittaa että laulaa hienosti, tekee kekseliäitä ja mielenkiintoisia sanoituksia. Jos sanalle taide pitäisi antaa musiikillinen esimerkki, se voisi vallan mainiosti olla Tori Amos.