Tornion Pallo-Veikot otti nimiinsä jääpallon tämän kauden Suomen mestaruuden. Lauantaina Oulussa pelatussa loppuottelussa runkosarjan voittanut Oulun Luistinseura joutui antautumaan hyvän toisen puoliajan taistelusta huolimatta maalein 7-8 (2-5).
Ottelun ratkaisu syntyi viimeisellä minuutilla, kun peliaikaa oli jäljellä enää kymmenen sekuntia. Vieraiden Jari Vaattovaara seurasi kulman jälkitilanteen hyvin ja iski OLS:n maalivahdista Jari Louhelaisesta pompanneen pallon sisään. - Pallo pomppi vain hyvin kohdalle, Vaattovaara hymyili kilpaa auringon kanssa ottelun päätyttyä.
Parhaimmillaan ToPV johti ottelua toisen puoliajan alkuhetkillä jo 6-2-lukemin, mutta OLS nousi vahvalla esityksellä peliin mukaan. Oululaiset saivat hyviä tilanteita aikaan vierasjoukkueen maalivahdin Marko Herajärven eteen, mutta viimeistelyssä ei ollut onnea mukana. Myös Herajärvi torjui mainiosti.
Kun kauden paras maalintekijä Marko Kilpeläinen tasoitti ottelun 7-7:ään rangaistuslyönnistä 89. minuutin kohdalla, ennätysyleisö 4037 katsojaa odotti jatkoaikaa. Torniolaiset painoivat väsyneenäkin pallon vielä kertaalleen OLS:n päähän, jonka seurauksena syntyi myös voittomaali.
- Tarkoitus oli purkaa pallot ylös ja täyttää kenttä, mutta tällä kertaa siinä kävi näin, OLS:n valmentaja Timo Tiusanen totesi ratkaisusta rauhalliseen tyyliinsä.
ToPV aloitti vahvasti
ToPV aloitti ottelun vahvasti halliten tilanteita. Joukkue karvasi tehokkaasti ylhäältä ottamalla tarkasti kiinni kahden pelaajan voimin erityisesti OLS:n pelintekijän Samuli Niskasen. - Emme saaneet alussa liikettä aikaan. Vain pallollinen pelaaja (Niskanen) teki töitä ja muut tulivat mukaan liian pitkällä viiveellä, Tiusanen kertasi.
Hyvän karvauspelin ansiosta ToPV pääsi riistämään pallon kotijoukkueelta ajoittain jopa helpon näköisesti. Nopeat kärjet Mikko Aarni ja Vaattovaara sekä Igor Zolotarev kehittelivät kotijoukkueen puolustusalueelle jatkuvasti vaarallisia tilanteita. Tornion keskikenttäpelaaja Jussi Harjuoja pääsi kuitenkin tekemään avausmaalin Vaattovaaran esityöstä. Harjuoja teki myös toisen maalin rangaistuslyönnistä, kun OLS:n puolustus joutui kaatamaan läpipäässeen Aarnin.
Toinen puoliaika oli täysin selvää kotijoukkueen hallintaa. Pelintekijä Niskanen pääsi vauhtiin jakaen erinomaisia syöttöjä laitaan. Hän kiersi myös itse tehokkaasti laitojen kautta rangaistusalueen sisäpuolelle pystyen siitäkin jakamaan palloa maalinedustalle. - Paikkoja oli enempäänkin kuin viiteen maaliin, sillä Tornion karvaus oli siinä vaiheessa yllättävän vaisu avausjaksoon verrattuna, Tiusanen vahvisti.
Mestaruuden voittaneen ToPV:n pelaajavalmentaja Jukka Ohtonen myönsi toisen jakson pelin olleen joukkueelle vaikean. - Oikeastaan siitä jäi huono maku suuhun. Emme saaneet miehiä ylös, mutta osaltaan siihen vaikutti väsymys ja runsaat jäähyt, Ohtonen selvitti.
Samalla hän myönsi tunnusti reilusti OLS:lla olleen huonoa tuuria maalipaikoissa. - Meillä oli tuuria toisella jaksolla, Ohtonen myönsi.
Voittajista parhaana palkittiin Mikko Aarni ja kotijoukkueesta neljä maalia tehnyt Arto Loukkola.
Jääpalloliigan loppuottelu:
OLS-ToPV 7-8 (2-5)
7. Harjuoja (Vaattovaara) 0-1
22. Harjuoja rl 0-2
26. A Loukkola (Niskanen) 1-2
28. Ekman (Vaattovaara) 1-3
31. Vaattovaara (Körkkö) 1-4
41. A Loukkola (Niskanen) 2-4
43. Mikko Aarni (Herajärvi) 2-5
50. Mikko Aarni (Körkkö) 2-6
51. Petri Paasovaara (Nousiainen) 3-6
53. Kilpeläinen (A Loukkola) 4-6
57. A Loukkola (Pekka Paasovaara) 5-6
72. Lukkarila (Ohtonen) 5-7
82. A Loukkola (Niskanen) 6-7
88. Kilpeläinen rl 7-7
90. Vaattovaara (Zolotarev) 7-8
Jäähyt: OLS 3x10 min, ToPV 5x10 min
Yleisöä: 4037
Kultamitalijoukkue ToPV:
Maalivahdit:
Marko Herajärvi (ikä 20 vuotta)
Erkki Koivuranta (21)
Kenttäpelaajat:
Markku Aarni (19)
Mikko Aarni (22)
Ville-Veikko Angeria (33)
Teemu Collin (17)
Antti Ekman (21)
Tommi Haarakoski (18)
Jussi Harjuoja (33)
Pekka Hiltunen (25)
Mika Jussila (21)
Jussi Karjalainen (32)
Veli-Matti Körkkö (29)
Mikko Lukkarila (16)
Hannu Mokko (18)
Tommi Nurkkala (20)
Jukka Ohtonen (41)
Jari Vaattovaara (29)
Marko Veittikoski (25)
Igor Zolotarev (33)
(MTV3-STT)