Toimiko Nokian Android-kännykkä aseena Microsoftin painostamiseksi?
Eilen teknologiasivustoilla kohistiin väitteistä, joiden mukaan Nokia olisi kehittämässä Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävää edullisen hintaluokan puhelinta.
Koodinimellä Normandy kulkevasta puhelimesta on myös vuodettu julkisuuteen kuva.
Nyt BGR-sivustolla pohditaan, että Normandy on saattanut toimia Nokian aseena Microsoft-kaupan yhteydessä.
Mobiilianalyytikko Tero Kuittinen kirjoittaa sivustolla, että Nokia saattoi Normandyn avulla painostaa Microsoftia ostamaan yhtiön koko matkapuhelinliiketoiminta halpapuhelimet mukaanlukien. Halpapuhelimet olisivat saattaneet muuten jäädä Nokian rasitteeksi.
Halpapuhelimien myynnin on arveltu romahtavan ensi vuoden tai sitä seuraavan vuoden aikana. Microsoft olikin täten ainoa mahdollinen ostajavaihtoehto.
Nokia halusi siis osoittaa, että yhtiö oli valmiudessa hypätä Android-kelkkaan. Normandyn avulla Microsoft saatettiin siis pakottaa hankkimaan sekä älypuhelin-, että halpapuhelintoiminnot
Uusimmat
-
16:25
Itärajan läheisyydessä Venäjällä on yhä mahdollisia tulijoita – "Alue ei ole tyhjä, osa heistä on yhä siellä"
-
16:25
Väkivaltaiset pesukarhut kauhistuttavat Yhdysvalloissa – hyökkäys tallentui videolle: "Tämä on pelottavaa"
-
16:19
Nainen lyhensi vankilatuomiotaan työskentelemällä ravintolassa, jossa heitti tarjoilijan kasvoille ruoka-annoksen
-
16:09
Venäjällä koulutoverinsa surmannut teinityttö ampui itsensä – tragedia sattui lähellä Ukrainan rajaa
-
16:04
Petter Northug sivussa loppuvuoden
-
16:02
Linnan juhlia seurasi tänä vuonna yli kolme miljoonaa suomalaista
-
16:02
Seela Sella herkistyi Linnan juhlissa: "Tämä on meidän juhlamme"
-
15:48
Pelen ja Neymarin kasvattajaseuralla historiallinen sukellus
-
15:36
Saksan MM-kultaluotsi Gordon Herbert asetettiin ehdolle Suomen Vuoden valmentajaksi
-
15:32
13 veitseniskua, potkuja päähän ja raaka väkivaltavideo – syyttäjä vaatii Vantaan järkyttävästä teinipuukotuksesta ehdotonta vankeutta
-
15:16
Talouskurimukseen ajautunut SaiPa aloittaa muutosneuvottelut – synkeä luku kuvaa vaikeuksia
-
15:09
Thaihieromoita pyörittänyt nainen tuomittiin törkeästä parituksesta – rikollista toimintaa monissa kaupungeissa
-
15:08
Kymmeniä rikosilmoituksia itsenäisyyspäivän tapahtumista – näistä rikoksista mielenosoittajia epäillään
-
15:00
Orpo: SAK:n ilmoittamat toimet kohtuuttoman kovia
-
14:50
Mielenosoittajat tukkivat pääsyn asetehtaisiin Britanniassa – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
14:46
Kaija Koolla kiusallinen tilanne Linnan juhlissa – sukkanauha tipahti kesken illan
-
14:39
Tarkkuuskiväärillä ampunut Panssariprikaatin sotilas sai vammoja kasvoihin
-
14:34
Ranskan supertähdelle vaaditaan neljän vuoden kakkua
-
14:33
M. A. Numminen jakoi nostalgisen kuvan hänestä ja edesmenneestä Pedro Hietasesta – muistatko vielä lauluduo Gommin ja Pommin?
-
14:28
Mitä haluaisit kysyä tulevalta presidentiltä? Ehdokkaiden tv-tentit käynnistyvät MTV:n Suurella vaalitentillä
-
Lataa lisää