Tiuran koulun tarkastusraportti julistettiin salaiseksi

Vaalirahakohun keskelle joutuneeseen Anna Tapion koulun säätiöön tehty tarkastus on valmistunut. Tarkastusraportti saatiin valmiiksi perjantaina ja se on toimitettu eteenpäin. Poikkeuksellisesti raportti on julistettu salaiseksi.

- Yleensä nämä ovat julkisia. Nyt salassapito liittyy siihen, että kouluun liittyvässä rikostutkinnassa on syyteharkinta käynnissä, kertoo kouluneuvos Raakel Tiihonen Opetushallituksesta.

Kansanedustaja Marja Tiura (kok.) pyysi viime heinäkuussa Valtiontalouden tarkastusvirastoa selvittämään, onko julkista rahaa saavan koulun taloutta hoidettu lakia noudattaen.

VTV:stä asia siirrettiin opetusministeriöön ja tarkastuksen teki Opetushallitus.

Sotku lisäsi yllättäen koulun suosiota

Helsingin poliisi sai Anna Tapion koulun säätiöön liittyvän lahjustutkinnan valmiiksi alkuvuodesta. Tiuraa epäillään lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa. Hänen lisäkseen jutussa on kolme muuta epäiltyä Heistä kahta epäillään lahjuksen antamisesta ja yhtä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa. Tiura on kiistänyt syyllistyneensä epäiltyyn rikokseen.

Kohu Tiuran ympärillä käynnistyi, kun paljastui, että vaalirahoittaja Nova Group oli lahjoittanut koululle pesukoneita yli 20 000 eurolla. Samaan aikaan yritys oli havitellut osalliseksi koulun perusparannukseen. Myöhemmin julkisuuteen nousivat mm. Tiuran lentolippu, huonekalukaupat, vaali-ilmoitukset ja valokuvausliikkeen lasku.

Anna Tapion koulun rehtori Elisa Torvinen kertoo, että asianosaisia on kehotettu vaikenemaan kaikesta tarkastukseen liittyvästä.

Torvinen kertoo kuitenkin olevansa hyvillään siitä, että asian käsittely alkaa olla nyt loppusuoralla. Hänen mukaansa kohu on yllättäen vaikuttanut koulun toimintaan myös positiivisesti.

- Kiinnostus meidän koulua kohtaan on kasvanut, ja se on näkynyt hakijamäärässä. Tutustumispäivänä täällä oli paljon väkeä, Torvinen iloitsee.

Tiura on Anna Tapion koulun säätiön hallituksen jäsen. Hän on kuitenkin ilmoittanut pidättäytyvänsä hallitustyöskentelystä toistaiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat