Timo Parvela: "Finlandia Junior epäonnistunut"

Kirjailija Timo Parvela mylläisi Finlandia Junior -kirjakilpailun uusiksi perinpohjaisesti.

- Finlandia Junior on aika epäonnistunut tarkoituksessaan. Sen tarkoitus on nostaa huomiota lastenkirjallisuudelle yleensä sekä kyseiselle tekijälle. Onhan se henkilökohtaisesti hieno tunnustus, mutta tiedämme tilastoista, ettei se lisää voittajan myyntiä sanottavammin, Parvela sanoo MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Varsinaisen Finlandia-palkinnon voittajat ovat valitelleet koko työvuotensa sekaantuvan palkinnosta. Toisin on Finlandia Juniorin kohdalla, Parvela huomauttaa.

- Lastenkirjailijalta menee sekaisin korkeintaan seuraava aamupäivä. Sen jälkeen kukaan ei kaipaa, Ella-kirjoistaan tunnettu Parvela sanoo.

Ongelma juontuu Parvelan mukaan jo kilpailun nimestä.

- Ehkä nimikin on jo valtava epäonnistuminen. Sille pitäisi nopeasti tehdä jotain.

Parvela pitää myös ehdokastöiden skaalaa liioiteltuna. Tänä vuonna ehdolla on sarjakuvakin, hän ihmettelee.

- Seuraavaksi varmaan voidaan ottaa värikkäitä puuhevosia arvioitavaksi.

Finlandia Junior-palkinto jaetaan 24. marraskuuta. Ehdolla ovat Siiri Enoranta, Antti Halme, Juba Tuomola, kirjoittaja Mari Kujanpää ja kuvittaja Aino-Maija Metsola, kirjoittaja Paula Noronen ja kuvittaja Pauliina Mäkelä sekä Maria Turtschaninoff.

Lue myös:

    Uusimmat