Heinäkuu oli poikkeuksellinen käristyskuu – keskilämpötila 3–4 astetta normaalia korkeampi

Ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät helleaallot koettelevat erityisesti kaupunkeja 2:13
Ilmasstonmuutoksen myötä yleistyvät helleaallot koettelevat etenkin kaupunkeja.

Heinäkuu oli harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmin suuressa osassa maata, kertoo Ilmatieteen laitos. Etenkin maan eteläosan mittausasemilla heinäkuu oli poikkeuksellisen lämmin.

Poikkeuksellisen sääilmiön tilastollinen esiintymismahdollisuus on keskimäärin kerran 30 vuodessa. Harvinaisen sääilmiön esiintymistiheys taas on harvemmin kuin kerran kymmenessä vuodessa.

Kuukauden keskilämpötila vaihteli Lapin noin 14 asteesta 21 asteeseen eteläisessä ja kaakkoisessa Suomessa.

Keskilämpötila oli yleisesti 3–4 astetta pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi. Lapissa keskilämpötila oli 1–3 astetta keskiarvon yläpuolella.

Hellelukemia mitattiin Suomessa 24 päivänä, mikä oli yli kahdeksan päivää enemmän heinäkuun pitkän aikavälin keskiarvoon verrattuna. Eniten hellepäiviä mitattiin Porvoon Harabackan mittausasemalla, jossa hellettä jakautui 23 päivälle.

Kuukauden korkein lämpötila oli 34 astetta, joka mitattiin 15. päivä Heinolassa. Edellinen korkeampi lämpötila on mitattu vuoden 2010 heinäkuussa, jolloin Joensuussa mitattiin Suomen mittaushistorian korkein lämpötila, 37,2 astetta.

Heinäkuun alin lämpötila mitattiin Lapin Saanalla Enontekiöllä, jossa pakkasasteita oli 1,2.

Sademäärät jäivät heinäkuussa pieniksi

Sademäärä jäi heinäkuussa tavanomaista pienemmäksi suuressa osassa maata. Paikoin sademäärä jäi jopa harvinaisen vähäiseksi.

Heinäkuun sateet painottuivat suuressa osassa maata kuun loppuosaan, jolloin pitkään jatkunut poutainen ja lämmin sää vaihtui epävakaiseksi matalapaineiden myötä.

Eniten satoi Lapissa Inarin Raja-Joosepissa, jossa sadetta kertyi kuukaudessa 101,1 millimetriä. Vähiten satoi Kilpisjärven kyläkeskuksessa, jossa satoi vain 14,2 millimetrin verran.

Suurin vuorokauden sademäärä oli 39,9 millimetriä, mikä mitattiin Pohjois-Karjalan Tohmajärven Kemiessä.

Maasalamoita havaittiin yli 38  000 kappaletta, mikä jäi noin kahteen kolmasosaan heinäkuun keskimääräisestä salamamäärästä.

Lue myös:

    Uusimmat