Tilastojen kylmin kesäkuu vuonna 1982 – muistatko nämä lumikuvat viime kesäkuulta?

Viime vuoden kesäkuussa lunta satoi juhannusviikolla etelässä asti. Tilastojen kylmin kesäkuu löytyy 1980-luvulta.

Suomi on pitkä maa ja sääolot vaihtelevat etelästä pohjoiseen. Niinpä kylmimpien kesäkuiden määritteleminen ei ole aivan helppoa.

Yksi kesäkuu kuitenkin Ilmatieteen laitoksen tilastoista erottuu: vuoden 1982 kesäkuu. Se oli tilastojen mukaan kylmä sekä etelässä että pohjoisessa. Ilmatieteen laitoksen kuukausikatsaus kesäkuulta 1982 kertoo, että kylmässä ilmavirtauksessa ennen kuun puoliväliä oli lähes koko maassa yöpakkasia ja monin paikoin tuli lumikuuroja. Lumipeite muodostui pohjoisesta aina Savoon asti, mikä on vuodenaikaan nähden hyvin harvinaista.

Muitakin kylmiä kesäkuita löytyy runsaasti, esimerkiksi vuosilta 1962, 1975, 1976, 1981, 1987, 1991, 1993, 1994, 1996, 2003, 2004 ja 2012.  Myös viime vuoden kylmä kesäkuu on hyvin muistissa. Silloin juhannusviikolla sateli lunta etelässä asti.

Kesäkuussa 1993 ja 1987 ei ollut koko maassa yhtään hellepäivää, vuonna 1962 oli vain yksi hellepäivä. Tilastojen kylmimpänä kesäkuuna 1982 oli neljä hellepäivää. Kuukauden ylin lämpötila oli Lapinjärvellä mitattu 28,8 astetta 4. kesäkuuta 1982 ja alin lämpötila -4,2 astetta Kilpisjärvellä 8. kesäkuuta 1982. Tilastojen kylmin kesäkuun lukema on -7 astetta, joka on mitattu 3. kesäkuuta 1962 Inarissa.

Keskilämpötilat kesäkuussa 1982 olivat Etelä- ja Keski-Suomessa 10-12 astetta, Pohjois-Suomessa 5-9 astetta. Esimerkiksi viime vuonna kesäkuun keskilämpötilat olivat 12-14 astetta Etelä- ja Keski-Suomessa, Pohjois-Suomessa 9-11 astetta.

Kesäkuun sää jatkuu vaihtelevana. Lämpöaaltoja ei ennusteissa vielä näy.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Tilastolähde: Ilmatieteen laitos, tilastot vuodesta 1961 lähtien

Uusimmat