Tilanne Serbian ja Kosovon rajalla kiristyy – somevideoilla laukauksia, Serbian asevoimien komentaja lähetetty paikalle

Serbian presidentti Aleksandar Vucic lähetti asevoimiensa komentajan Kosovon rajalle sunnuntai-iltana. Komennuksestaan tiedotti itse Milan Mojsilovic, joka johtaa maansa asevoimia.

Maiden väliset suhteet ovat kiristyneet viimeaikaisten mielenosoitusten vuoksi. Sadat etniset serbit asettivat 10. joulukuuta tiesulkuja serbivoittoisessa Pohjois-Kosovossa, mikä on pysäyttänyt liikenteen kahdella rajanylityspaikalla.

–  Tilanne siellä [rajalla] on monimutkainen ja moniulotteinen, Serbian asevoimien komentaja sanoi haastattelussa paikallisella uutiskanava Pink TV:llä sunnuntaina.

–  Se vaatii tulevina aikoina Serbian asevoimien läsnäoloa hallinnollisella linjalla, hän jatkoi käyttäen nimitystä, jota Serbia käyttää maiden välisestä rajasta.

Mojsilovic kertoi tavanneensa presidentti Vucicin Belgradissa ja olevansa matkalla Raskaan, joka on noin kymmenen kilometrin päässä Kosovon rajalta.

Kosovo julistautui itsenäiseksi Serbiasta vuonna 2008, mutta Serbia on kieltäytynyt tunnustamasta maan itsenäisyyttä. Se on kannustanut Kosovossa olevaa 120 000 ihmisen serbivähemmistöä vastustamaan maan hallintoa.

Serbialaismedioiden videoilla kuuluu laukauksia

Vain hieman ennen kuin Mojsilovic lähti kohti raja-aluetta, useat serbialaismediat julkaisivat sosiaalisen median kanavilla videoita, joista voi kuulla laukausten ääniä.

Medioiden mukaan kyse oli taistelusta, joka alkoi sunnuntai-iltana, kun kosovolaisjoukot yrittivät purkaa tiesulkua.

Kosovon poliisi on kiistänyt medioiden esittämät väitteet Facebookissa.

Kosovolaisten medioiden mukaan alueella ovat ampuneet Nato-johtoiset KFOR-kriisinhallintajoukot, mutta loukkaantumisia tai tuhoja ei ole raportoitu.

KFOR, joka on vastikään lisännyt läsnäoloaan maan pohjoisosassa, ei ole kommentoinut tapahtunutta.

Viimeisintä jännitteistä käännettä edelsi se, että Kosovo ilmoitti pitävänsä paikallisvaalit serbivoittoisissa kunnissa 18. joulukuuta. Tärkein serbien poliittinen puolue kertoi aikovansa boikotoida vaaleja.

Kosovon serbit raivostuivat ja pystyttivät tiesulkunsa sen jälkeen, kun entinen poliisi, jota epäiltiin osallistumisesta etnisesti albanialaista poliisia vastaan tehtyihin hyökkäyksiin, pidätettiin.

Lue myös:

    Uusimmat