Tiistain nopea pastaruoka ja kurkku-maapähkinäsalaatti 17.4.2001
Toim. Kati Nappa
Tiistain nopea pastaruoka
5-7 dl pastaa
vettä, suolaa, liraus öljyä
kastike:
noin 200 g parsakaalia, kesäkurpitsaa tai muita kasviksia
150 g sinihome-, maustettua sulate- tai tuorejuustoa
1-1 1/2 dl maitoa tai vettä
mustapippuria
Kypsennä parsakaali pieninä paloina höyryssä tai paista kesäkurpitsa kuutioina öljytilkassa pannulla tai käytä pääsiäispyhien tähdekasviksia. Laita pasta kiehumaan ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna vesi tai maito ja lisää juusto muruina tai nokareina. Anna sulaa. Lisää kasvikset ja mausta kastike mustapippurilla. Jos kastike on liian sakeaa, lisää joukkoon tilkka pastan keitinlientä. Valuta pasta ja kaada se kastikkeen joukkoon, sekoita ja tarjoa saman tien.
Kurkku-maapähkinäsalaatti
1 kurkku
1- 1,5 dl rouhittuja suolattuja maapähkinöitä
1/2 sitruunan tai 1 limen mehu
2-3 tl öljyä
1/4 tl chilihiutaleita tai ripaus chilijauhetta
2 rkl tuoretta silputtua tai 2 tl kuivattua minttua
Leikkaa kurkku viipaleiksi tai suikaleiksi. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna salaatin maustua mielellään 20-30 minuuttia. Voit käyttää myös maapähkinöitä. Paahda ne pannulla, jolloin ruskea kuori irtoaa. Murskaa pähkinät.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää