2000-luvulla on lakkautettu noin tuhat kyläkoulua. Sulkemisperusteina ovat olleet yleensä kunnan taloudelliset vaikeudet ja koulujen pienet oppilasmäärät.
Tuoreen tietokirjan tekijät kuitenkin väittävät, että lakkautusbuumilla on hatarat perusteet.
Eläköön kyläkoulu -kirjan toimittaja, kasvatustieteen professori Eira Korpinen arvioi, että kaikissa kunnissa kyläkoulujen lakkautuksilla ei ole saatu aikaan edes tavoiteltuja taloussäästöjä.
– Pääasialliset säästöt tulevat opettajien palkoista. Voi aluksi näyttää siltä, että säästöt ovat onnistuneet. Kannattaa ajatella kuitenkin myös seurauksia: Koulukuljetukset maksavat yhä enemmän. Lakkautukset voivat lisätä myös syrjäytymistä. Kyläkouluissahan on luokissa kaikenlaisia oppilaita. Siellä voidaan pitää myös oppimis- ja keskittymisvaikeuksista kärsiviä oppilaita. Isommissa kouluissa vaikeudet vielä kärjistyvät.
Tunteella vai järjellä?
Kyläkoulujen puolustajia kritisoidaan usein siitä, että he suhtautuvat asiaansa liian tunteikkaasti.
Korpinen kysyy, olisiko koululaitoksen pikemminkin syytä olla ylpeä ihmisten vahvasta tunnesiteestä kouluun.
– Suomessa on kiinnitetty liian vähän huomiota lasten tunne-elämään. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että koulussa viihtymättömyys on aika yleistä. Siihen pitäisi puuttua, eikä ainakaan lähteä heikentämään oloja.
Kyläkoulu voi olla myös edelläkävijä
Eira Korpinen muistuttaa, että nykyisin uusina ajatuksina markkinoidut pedagogiset virtaukset ovat olleet kyläkoulujen käytäntöinä jo vuosikymmeniä. Kyläkoulussa toteutetaan tekemällä oppimisen ajatusta, käydään seikkailukoulua ja opitaan tutkimalla. Korpisen mukaan kyläkoulu on ollut edelläkävijä myös vuosiluokkiin sitomattomassa opetuksessa, joka on uusissa koululaeissa suositeltu opetusjärjestely.
– Esimerkisi lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perusvalmiudet opitaan tietysti ainejakoisessa järjestelmässä. Ne opitaan kuitenkin tutkimustulosten mukaan myös pienissä kyläkouluissa. Lisäksi oppimiseen kuuluu kyläkouluissa paljon muutakin kuin eri oppiaineiden oppimiset. Siihen kuuluu muun muassa sosiaalistuminen ja lapsen minäkuvan ja identiteetin kehitys. Siinä sekakoosteinen ryhmä on hyvin tärkeä. Silloin nuorempi oppilas voi oppia vanhemmalta ja toisaalta itse saa onnistumisen tunteita myöhemmin ohjatessaan nuorempia.
– Pienissä kyläkouluissa oppilaat ovat aktiivisia ja tekevät itse. On tärkeä kokemus lapselle huomata selviävänsä yksinkin. Opettaja on tässä järjestelmässä ikään kuin ohjaajan ja työnjohtajan roolissa, Korpinen luonnehtii.