Tietokone hyvä lelu varhaiskasvatuksessa

Tietokoneen käyttö tukee lasten elinikäisessä oppimisessa tarpeellisia taitoja.

Kun lapset saavat päiväkodissa tietokoneen käyttöönsä, he tekevät sillä vaikka oman käyntikortin tai kuvittavat itse keksimänsä sadun piirustusohjelmalla. Usein on hauskinta käyttää tietokonetta yhdessä ja kysyä tarvittaessa kaverilta neuvoa.

-Oma tutkiminen ja kokeilu sekä omat kysymykset ovat oleellinen osa oppimista. Tietokoneen käyttö tukee niitä taitoja, jotka ovat tarpeen elinikäisessä oppimisessa: tutkivaa oppimista, ongelmanratkaisutaitoja ja yhteistyökykyä, tiivistää yliassistentti Marjatta Kangassalo. Kangassalo on ollut tiiviisti mukana Tietotekniikka varhaiskasvatuksessa -projektissa, joka neljän vuoden jälkeen lähestyy loppuaan. Mukana on ollut runsaat 30 Tampereen kaupungin päiväkotia ja Tampereen yliopiston lastentarhanopettajakoulutus.

Hanke on lajissaan Suomen laajimpia ellei laajin. Yksittäisissä päiväkodeissa tietotekniikkaa on tuotu lasten ulottuville jo aiemminkin.

-Tärkeä kysymys on se, mitä uusi teknologia vaikuttaa lapsen maailmaan. Siitä ei ole perustutkimusta, on vain runsaasti kysymyksiä, toteaa projektin puheenjohtaja, päiväkodinjohtaja Vesa Komonen.

Yhteistyö kehittyi

Tietokonetta käyttäessään lapset toimivat yksin tai yhdessä, neuvoivat toisiaan ohjelmien käytössä, tekivät yhteistyötä ja sopivat siitä, kenen vuoro on tehdä mitäkin.

-Tyypillistä on, että tietokoneen ympärillä on paljon lapsia yhtaikaa. He sopivat keskenään ja jakoivat vuoroja erinomaisesti, kertoo Kangassalo. Lapset oppivat ratkomaan ongelmia ja miettimään, miten asioita opitaan ja keksitään. Tietokone toi myös uuden tavan ilmaista oman mielikuvituksen tuotteita. Myös lasten roolit ryhmässä saattoivat muuttua, kun tietokoneen äärellä tuli esiin uusia taitoja.

-Aikuistenkin maailmassa on havaittu, että olennainen osa tekniikan vaikutuksista on epäsuoria, toteaa Kangassalo. Koulujen tietokoneluokissa käy usein niin, että pojat valtaavat tietokoneet ja tytöt jäävät sivummalle. Päiväkodissa tytöt näyttävät olevan aktiivisempia.

-Kun tietokone tuli päiväkotiin, pojat olivat useimmiten ensimmäisinä sen ympärillä ja tytöt jäivät vähän sivuun. Sitten ei mennyt kauaakaan, kun tytöt tulivat mukaan tekemään, ja varsin pian tyttöjen ja poikien tietokoneenkäytössä ei ollut enää mitään eroa, kertoo Kangassalo.

Uutta oppia opettajillekin

Tietokone ja erilaiset ohjelmat toivat uutta purtavaa myös päiväkotien henkilökunnalle. Hankkeessa mukana olleista kasvattajista vain reilu viidesosa arvioi projektin alkaessa omaavansa perustiedot tietokoneen käytöstä.

-Tässä näkyy hoiva-alan epäteknisyys. Ihmiset kuitenkin lähtivät mukaan, kiinnostuneina ja joku ehkä pienellä pakollakin, luonnehtii Vesa Komonen. Tietotekniikka varhaiskasvatuksessa -hankkeen lähestyessä loppuaan lähes kaikki mukana olleet lastentarhanopettajat olivat laatineet tietokoneella esimerkiksi tiedotteita vanhemmille. Kaksi kolmesta oli käyttänyt tietokonetta opetussuunnitelmaa tehdessään.

Mikä sopii lasten käyttöön?

Päiväkoteihin hankittiin erilaisia tietokoneohjelmia ja -pelejä sekä esikoululaisille tarkoitettuja cd-romppuja. Suosituimmiksi osoittautuivat piirustus-, tekstinkäsittely- ja animaatio-ohjelmat.

-Parhaita ohjelmia ovat sellaiset, jotka haastavat lasta ratkomaan ongelmia. Niitä on vain niin vähän, arvioi Komonen.

-Emme lähteneet minkään pelifirman välittäjiksi. Valmiita cd-romppuja oli käytössä, mutta alkuinnostuksen jälkeen monet niistä latistuvat, hän jatkaa. Yksi keskeinen kysymys onkin se, mikä on tietokoneen arvo opetusvälineenä ja millaiset ohjelmat lapsille parhaiten sopivat.

-Ohjelmat lähtevät aikuisten ajattelumaailmasta. Ohjelmantuottajat tuottavat sisältöä kysymättä, mitä me tarvitsemme tai mitä lapset tarvitsevat, sanoo Vesa Komonen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat