Tiesitkö: Tämä pieni virhe aiheuttaa suurimman osan kotien sähköpaloista

Tukesin mukaan valvomaton ruuanlaitto aiheuttaa suurimman osan suomalaisten sähköpaloista. Myös lemmikit aiheuttavat vaaratilanteita.

Liesi on päällä, kokki poistuu keittiöstä tai alkaa tehdä jotain aivan muuta. Näin saa useimmiten alkunsa liedestä alkanut palo. Myös lemmikkieläimet aiheuttavat vaaratilanteita. Esimerkiksi liedelle jäänyttä ruokaa tavoittelevat kotieläimet ovat kääntäneet lieden kytkimiä päälle. Myös ihmiset ovat panneet lieden päälle huomaamattaan, kun lieden ohi on kuljettu kiireellä tai esimerkiksi raskasta taakkaa kantaen.

Palo alkaa levitä, kun kuumat levyt sytyttävät lieden päällä tai läheisyydessä olevan materiaalin palamaan.

– Liettä käyttää ja sen läheisyydessä liikkuu erilaisia ihmisiä. Ikä voi vaikuttaa keskittymis- ja huomiokykyyn, lapset voivat oma-aloitteisesti säädellä lieden levyjä, aamutunneilla kotiin palaava voi innostua ruuanlaitosta, vaikka vireystila ja keskittymiskyky ovat alentuneet. Edellä mainitut asiat kannattaa pitää mielessä, kun suunnitellaan keittiön turvallisuutta, ylitarkastaja Jukka Lepistö Tukesista kertoo.

Induktioliedet aiheuttavat vaaratilanteita ja sähköpaloja vähemmän, mutta myös ne voivat aiheuttaa tulipalon. Erilaisten liesiturvalaitteiden avulla huomataan mahdollinen palo ajoissa tai jopa estetään se täysin.

Vältä liedestä tai uunista alkava palo!

  • Kun valmistat ruokaa, keskity itse ruuanlaittoon. Levy saattaa jäädä helposti päälle liian pitkäksi aikaa, jos ruuan laittaja tekee montaa asiaa yhtä aikaa.
  • Kun olet uusimassa liettä, mieti teknisesti turvallisinta ratkaisua käyttäjän ja muiden asukkaiden kannalta.
  • Liesiturvalaitteet parantavat lieden paloturvallisuutta. Selvitä millainen laite tai laitekokonaisuus olisi lieden käyttäjän kannalta paras ratkaisu.
  • Älä jätä ruokaa valvomatta liedelle, jotta eläimet eivät aiheuta vaaratilanteita yrittäessään tavoitella ruokaa.

Lähde: Tukes

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat