Tieraivoa Tallinnassa: Baseball-maila ja kännykkäkamera aseina

Eteläisen naapurimaamme Viron pääkaupungissa koettiin tieraivoa baseball-mailan avustamana.

Videolla auton kojelautakamera kuvaa normaalia liikennettä useampikaistaisellä tiellä, kun Kia Sorentoa kuljettava autoilija tekee rohkean kaistanvaihdon yli sulkuviivojen aina rampille asti.

Kun tämä temppu toteutetaan siten, että kuvaavan auton eteen tullaan keskimääräistä tökerömmin, painaa kojelautakameralla kuvaavan auton kuljettaja äänimerkin pohjaan.

Tästä kimmastunut Kia-kuljettaja pysäyttää autonsa, astuu autosta ulos ja pukee rauhalliseen tahtiin nahkatakin ylleen. Hän ottaa autostaan myös baseball-mailan ja lähestyy kuvaaja-autoa. Äänistä voi tulkita, että hän koputtaa kuvaajan auton ikkunaa mailalla. Keskustelu alkaa.

Venäjän ja viron kielillä tapahtuvan keskustelun sisältö on lyhyesti lainattuna ja vapaasti suomennettuna tämä:

Viron rekisterikilvillä varustetun Kian kuljettaja kysyy kuvaajalta venäjäksi, että mitä asiaa tällä on. Hän myös tulkitsee kuvaaja-auton kilvistä tämän olevan venäläinen auto ja kuvaa auton kilvet uhkaillen samalla, että kuljettaja ei pian saa ajaa Virossa. Hän ihmettelee myös, miksi kuvaaja-auton kuljettaja puhuu venäjää, vaikka ollaan Viron maaperällä.

MTV Autot -toimituksen tavoittama Tallinna-asiantuntija kertoo tapahtumien sijainniksi Lasnamäen kaupunginosan.

Lue myös:

    Uusimmat