Thomas Johanson, 31, ja Jyrki Järvi, 34, tekivät lauantaina suomalaista purjehdushistoriaa. He voittivat 49er -luokan kultaa jo kaksi vuorokautta ennen kilpailun päätöstä
.
Johansonin aiemman laser-luokan valmentaja Esko Rechardt oli edellinen suomalaisykkönen Tallinnan olympiaregatassa 1980. Nyt purjehtijoilla oli ilo kilpailla olympiakaupungissa. -Eiköhän se ex-valmentaja ole pelkästään iloinen tästä, "Tomppe" riemuitsi. Suomalaiset onnittelivat toisiaan heti maalissa ja olivat yhtä hymyä. Kaikesta näki heidän suosionsa kansakilpailijoiden joukossa: onnittelijoita ilmestyi joka puolelta. Australian kipparilla Chris Nicholsonilla oli kotivesillä liian kovat paineet. -Ei voisi voitto paremmille jätkille mennä, kolminkertainen maailmanmestari ylisti.
Päivän purjehdukset sujuivat
Päivän ensimmäisessä lähdössä suomalaiset olivat kolmansia, mutta kilpailun kulku ei ollut yksiselitteinen. Välillä sija putosi 10:nneksi pahimman kilpailijan jenkkiveljesparin taakse, mutta kryssiosuuden ansiosta sijoitus parani huimasti. Edeltä vielä Tanska ja Ruotsi hylättiin varaslähtöjen takia. Toisessa lähdössä suomalaispari oli niin ylivoimainen, että saattoi tuulettaa jo ennen viimeistä käännöstä. Tuulen voima oli koventunut, ja se oli mieleen suomalasille. Suomella oli jo yhdeksän nettosijapisteen etu USA:han, ja mitali oli vuorenvarma. Tähänkään ei tyydytty, vaan päätöslähdön kakkossija heti brittien kannoilla varmisti kultamitalin. -Päätimme ajaa samoja linjoja pahimpien kilpailijoittemme kanssa, ettei väliin olisi päässyt muita kilpailijoita, olympiavoittajat selvittivät. -Itseluottamus on kasvanut kilpailun edistyessä. Luotimme siihen, että menestymme ja otamme mitalin.
Muut mitalit ratkaisematta
Lähinnä Britannia ja USA kamppailevat nyt muista mitaleista, mutta myös maailmanmestari Espanja omaa vielä mahdollisuuden. Voitonaseekseen Johanson/Järvi sanoi itselleen ominaisen halun taistella. -Mitä kovemmaksi kamppailu menee, sitä paremmin viihdymme. Tämä on ollut erittäin raskas kilpailu, sillä purjehtiminen ei ole lainkaan niin helppoa kuin näyttää, Järvi sanoi. -Kyllä ottaa henkisesti ja fyysisesti koville. On jaksettava joka päivä kilpailun jälkeen yrittää irrottautua lähdöistä, mutta toisaalta täytyy taas valmistautua seuraavaan päivään. Illalla pyörivät vielä ajatukset päässä: onko veneen pohja varmasti puhdas. Viikon aikana ei ollut paljon huilia, suomalaisgasti mietti. Johanson korosti voiton perustuneen siihen, että suomalaiskaksikko pystyi nauttimaan. -Emme koskaan katsoneet taaksepäin, vaan aina eteenpäin ajatuksenamme päästä muiden ohi.
Kiitos kaikille Suomen 49er-veneille
Johanson korosti kultamitalin neljän vuoden projektissa olevan kaikkien Suomen 49er-veneiden voitto. -Kaikilla on oma ansionsa, sillä oli erittäin tärkeätä, että uuteen olympialuokkaan saatiin paljon muiden luokkien menestyjiä. -Kilpailu Suomen sarjoissa on ollut kovaa, joten on ollut ihan hyvä ajaa kotimaassa, kun vastus on ollut kova. Kilpailijamme ovat joutuneet harjoittelemaan paljon enemmän yksin tai kaksin. -Itse olemme uskoneet itseemme, mutta aina ei muuta luottamusta ole ollut kovin paljon. Alku oli vaikea, kun ei tullut EM-kisojen kuudetta sijaa korkeampaa. Jos emme olisi menestyneet MM-kisoissa, olisi projekti loppunut siihen. Johanson oli lasereiden EM- ja MM-voittaja kolmesti 1991-93. Atlantan jälkeen hän sai tarpeekseen laserista ja oli menossa stariin yhdessä Ville Kurjen kanssa. -Kun star poistettiin olympialuokista, tutustuin Tukholman venenäyttelyssä 49er -luokkaan. Sittemmin star oli tullut takaisin, mutta olin ehtinyt jo vaihtaa luokkaa. -Sain Tusse Tallbergilta kuulla, että Jyrki on myös kiinnostunut tästä luokasta. Tunsimme toisemme entuudestaan, ja uskoin olevan helpompi päästä sisään, kun on kokenut 470-gasti. Alunperin Järvi oli puhunut uudesta luokasta vanhan 470-parinsa Petri Karton kanssa, mutta tämä sai perustettua uuden venekunnan, ja luokan kannalta oli onnellista, että Suomeen saatiin heti 6-7 hyvää kilpailijaa.
Ensitutustuminen 1985 E-jollissa
Johanson ja Järvi kilpailivat ensimmäisen kerran toisiaan vastaan E-jollissa 1985. Jyrki oli vanhempi ja voitti, kunnes siirtyi tieltä olympialuokkiin. Tomppe tuli mestariksi sen jälkeen. Olympiaensikertalaisen Järven paras sijoitus oli 470-luokassa Sampsa Korhosen kanssa MM-kisojen viides 10 vuotta sitten. Barcelona jäi haaveeksi, ja purjehdittuaan Karton kanssa 470-luokkaa Järvi erikoistui gastiksi 505-luokkaan ja avomeripurjehdukseen, joka meni "oksennuksen puolelle". Johanson on pelannut jääkiekkoa Kiekko-Espoon A-junioreissa ja sen jälkeen salibandya viisi vuotta Espoon Oilersissa mestaruussarjassa. Paras saavutus oli SM-pronssi joukkueen kapteenina. Tulevaisuudesta pari ei kullan ratkettua osannut sanoa mitään. -Joko lopetamme huipulla tai jatkamme.
"Ihmemies" avuksi - muilta salaa
Uutta olympiavalmentajaansa Emmet Lazichia kaksikko kehui kilpaa "Ihmemieheksi". Myös olympiakullan rento kolmas lenkki oli todella iloinen siitä, että oli pystynyt auttamaan mestaruuteen. -Hän pohtii asioita, eläytyy ja on kilpailun jälkeen miltei yhtä väsynyt kuin me. Emmett hankkii märkäpuut ja työkalut, hoitaa trimmimuutokset ja tekee tauolla työtä, että me saamme levätä. Suomalaiset olivat pitäneet salassa Lazichin tulon tiimiin. Kilpailijat näkivät asian vasta Sydneyn rannassa. -Ainakin Nicholsonille se oli jonkinlainen shokki.
Kiitosta sai myös Jyrki Järven Petri-veli, joka meteorologina pystyi antamaan viime hetken vihjeet Sydneyssä ennen startteja. Olympiakomitealta kaksikko sai vasta valinnan jälkeen 10000 markkaa mieheen. -Audi ja johtaja Esko Kiesi ovat ne nimet, joita kiitämme siitä, että pääsimme maaliskuussa Meksikon MM-kisoihin voittamaan pronssia ja antamaan olympianäyttömme.
-Ratkaisu kisassa oli hyvä purjehtimisemme perjantaina, kun oli neljä lähtöä. Moni oli ollut kahdeksan lähdön jälkeen tyytyväinen itseensä, mutta vasta tasaisuus raskaimpana päivänä ratkaisi. -Olimme analysoineet kaikki vastustajamme, ja tiesimme, mitä heiltä voidaan odottaa. Pahin uhkamme oli lopuksi brittivene, joka purjehdustaktiikaltaan muistuttaa eniten meitä, Johanson kertoi. Suomalaiset myönsivät, että ensimmäisen lähdön toisessa sijassa oli hiukan onneakin mukana. -Ratkaisevasti nujersimme henkisesti juuri Nicholsonin, kun ensimmäisen päivän lähdöissä ajoimme heidän ohitseen. Neljä ykkössijaakaan eivät heitä enää auttaneet. Voittajakaksikkoa harmitti se, etteivät he saaneet purjehtia Suomen lippu genaakkeripurjeena ensimmäisen päivän jälkeen. -Olisimme brittien kanssa mielellään halunneet jatkaa niin, vaikka jenkit valittivat lippunsa maalauksen ongelmista. Olisi ollut todella upeata voittaa Suomen lipun väreissä eikä oranssinpunaisena, Johanson sanoi.
Maanantain lähtö jää väliin
-Emme kilpaile enää maanantaina, sillä tämän jälkeen keskittyminen olisi liian vaikeata, olympiavoittajat totesivat. Tasavallan presidentti Tarja Halonen saapuu maanantaina purjehduksen kilpailusatamaan Sailing Marinaan. -Voisimme mielellään viedä hänet purjehdukselle, kultamitalistit nauroivat. Kulta ratkesi lauantain kolmannen lähdön jälkeen. Suomalaisilla oli kaksi vaatimusta: jenkit täytyi pitää yhden sijan päässä takana, eikä englantilaisista saanut jäädä enempää kuin kolme sijaa. Tämä täyttyi hienosti, kun brittivene voitti, mutta suomalaiset olivat maalissa toisena. He uskalsivat tuulettaa jo viimeisellä kääntömerkillä ja olivat yhtä hymyä. Maalissa suomalaisvoittajat hyppäsivät mereen kultamitalin kunniaksi.
Järven vaimo Marina Sundelin-Järvi ehti lauantaiaamuksi Sydneyyn. Ajoitus oli erinomainen, sillä hän pääsi seuraamaan irlantilaisveneestä miehensä kullanvärisiä lähtöjä. -Ei mitään väliä, että matkatavarat menivät Lontooseen, hän hymyili saatuaan Sydneyn pursiklubilla vihdoin miehensä kultamitalihalaukseen. Olympiavoittajan puoliso on itse entinen E-jollapurjehtija. Pariskunta on tuntenut toisensa kahdeksan vuotta, mutta liitto on vasta vuoden ikäinen. Kippari Johanson harmitteli sitä, ettei hänen tyttöystävänsä Cecilia Wassholm päässyt Sydneyyn, vaan oli joutunut matkustamaan Meksikoon.
Suomen laserpurjehtija Roope Suomalainen oli päivän lähdöissä 19:s ja kolmas. Yhteistuloksissa hän on kuuden lähdön jälkeen nettopisteissä 12:s.
Naisten E-jollassa Sari Multala harmitteli huonoa 20:ttä sijaansa, joka tosin poistettiin nettopisteistä. Toisessa lähdössä hän sijoittui 12:nneksi ja on kokonaistilanteessa 11:s.
(MTV3-STT)