Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa, että oppilaitosten tulisi keskeyttää lyhytaikaiset opiskelijavaihdot.
Lyhytaikaisilla opiskelijavaihdoilla tarkoitetaan lyhyitä, esimerkiksi viikkoja kestäviä intensiivikursseja, kieli- ja kulttuurivaihtoja sekä muita lukukautta lyhyempiä vaihtojaksoja.
– Kurssit järjestetään pääasiassa etäopetuksena, joten lyhyet opiskelijavaihdot niin Suomessa kuin ulkomailla keskittyvät lähinnä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tämä lisää tartuntojen leviämisriskiä”, johtaja Mika Salminen THL:stä kertoo tiedotteessa.
Suositus koskeen vain alkavia vaihtoja.
Esimerkki Jyväskylästä
THL:n mukaan Jyväskylässä tapahtunut laaja altistuminen opiskelijajuhlissa osoittaa, että opiskelijavaihdot voivat muodostaa riskin epidemian kiihtymiselle, sillä vaihtoon kuuluvien kokoontumisten vuoksi.
Jyväskylässä viime viikolla epävirallisesti järjestetyistä vaihto-opiskelijoiden opiskelijabileistä kumpusi yli 100 tartuntaa, kun paikalla ravintolassa oli noin 150 henkeä.
Lue lisää: Jyväskylässä jyllää kaksi poikkeuksellista tartuntaketjua, tämä niistä tiedetään – kuntosalipomo kertoo MTV Uutisille sairastuneensa itsekin
THL myös muistuttaa, että useissa muissa maissa koronaa on enemmän kuin Suomessa. Lisäksi virusmuunnoksia on havaittu enemmän muualla.
Pidemmät vaihtojaksot, kuten lukukauden kestävät opinnot, voi toteuttaa normaalisti turvatoimet huomioiden.
