USA 2010. Ohjaus: Lisa Cholodenko. Käsikirjoitus: Lisa Cholodenko ja Stuart Blumberg. Tuotanto: Gary Gilbert, Philippe Hellman, Jordan Horowitz. Kuvaus: Igor Jadue-Lillo. Leikkaus: Jeffrey M. Werner. Pääosissa: Julianne Moore, Annette Bening, Mark Ruffalo, Mia Wasikowska, Josh Hutcherson, Yaya DaCosta, Kunal Sharma, Eddie Hassell. Kesto: 106 min.
Lisa Cholodenkon (s. 1964) ohjaajanuran mieleenpainuvin saavutus on ollut vuonna 1998 valmistunut High Art, joka kuvasi New Yorkin dekadentteja taide- ja lesbopiirejä. Mestarillinen kolmiodraama onnistui olemaan samaan aikaan traaginen ja lempeän ironinen.
Omakohtainen aiheen ymmärrys näkyy myös Cholodenkon uutuudessa, draamakomediassa The Kids Are All Right, tosin ote on keveämpi. Nytkin on kyse naispariskunnan ongelmista, mutta ikäluokka on eri: kalifornialaiset Jules (Julianne Moore) ja Nic (Annette Bening) ovat viidenkympin molemmin puolin, parinkymmenen vuoden liiton jälkeen yhä naimisissa ja kahden teini-ikäisen lapsen äitejä. Kun tytär Joni (Terapiassa-sarjasta muistettava Mia Wasikowska) täyttää 18, hän pudottaa perheeseen pommin: tyttö tahtoo tutustua biologiseen isäänsä, tähän asti anonyymiin spermanluovuttajaan.
Soppahan siitä syntyy, kun komea luomupuutarhanhoitaja Paul (Mark Ruffalo) huristaa prätkällään paikalle ja osoittautuu joviaaliksi rentoreiskaksi. Mies, joka on tottunut vaihtamaan naista eikä sitoutumaan keneenkään, haluaa kontaktia lapsiinsa ja nämä löytävät sen. Pipoltaan kireä lääkäri Nic suhtautuu odottamattomaan tulokkaaseen varauksellisemmin, mutta identiteettiään ja uravalintojaan miettivän Julesin tunteet lämpenevät liikaakin.
Elokuva kuvaa herkullisesti ja samastuttavasti ikääntyvän naisparin kommunikaatiota, sen ongelmia ja yhteentörmäyksiä. Perinaisellisesti heidän perheessään kaikista asioista keskustellaan ja tunteita prosessoidaan yhdessä. Kriisin koittaessa lämmitetään vaahtokylpy ja sytytetään pari tuoksukynttilää. 1970-luvun hippiartistien mukaan nimettyjen lasten on vain sinniteltävä äitien kohkauksessa, joka saa vuoroin neuroottisia, vuoroin yliempaattisia piirteitä. Viidenkympin kriisi ei ole helppo kenellekään; ehkä eniten äitien sekoiluista kärsii 16-vuotias Laser-poika (Josh Hutcherson), joka kokeilee rajojaan hengaamalla huonossa seurassa.
Päällimmäisin tunne, joka elokuvan kuvaamasta erilaisesta perhemallista välittyy, on kuitenkin syvä välittäminen. Äidit yrittävät parhaansa ja jälkikasvu tuntee sen. Teemat ovat universaaleja paikkaan tai sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta: vanhenemisen pelko, seksuaalisuus, jatketun nuoruuden syndrooma ja teini-iän angsti.
Aina yhtä upeat eturivin tähdet Moore ja Bening tekevät rooleistaan pienimuotoisesti hauskat ja itkettävät. Karismaattisten naapurinpoikien rooleihin erikoistunut Ruffalo (13 ja risat, Kuka pelkää pimeää?) on niin ikään mainio yllätysisyytensä kanssa tasapainoilevana vapaana sieluna. Vaan onko hänkään vapaa?
Kuten elokuvan nimi kertoo, aikuisten ahdingon edelle asettuu seuraavan polven kohtalo. Ja niin kauan kuin rakkautta riittää, hyvinhän heillä menee.
Teksti: Tuuve Aro