Thaimaasta palanneet: Tuli vähän säpinää lomalle

Kuva: Lehtikuva
Kuva: Lehtikuva
Julkaistu 29.11.2008 10:26(Päivitetty 30.11.2008 13:34)

Ensimmäiset Thaimaassa jumissa olleista suomalaisista ovat palanneet aamulla väsyneinä kotiin. Monilla täydellä Finnairin lisälennolla Phuketista Helsinkiin olleista oli takanaan lähes 30 tunnin matka.

- Ensin matkustimme Hua Hinista 700 kilometriä bussilla Phuketiin ja sieltä sitten yön yli Suomeen, kertovat Helsingistä edelleen Pyhätunturille matkaavat Sirpa ja Kari Hämäläinen.

Tunnelma lentokentällä oli kuitenkin leppoisa. Matkustajat kehuivat matkatoimiston ja lentoyhtiön tiedottaneen nopeasti ja hoitaneen myöhästymisestä johtuvat järjestelyt hyvin. Vuorokauden viivästys ei tuntunut haittaavan.

- Pääsimmepä Thaimaan kiertomatkalle, hymyilee salolainen Heikki Tikkanen, ja vaimo Riitta Tikkanen myötäilee vieressä.

- Tuli vähän säpinää lomalle.

Levottomuuksista ei lomakohteissa ollut matkaajien mukaan tietoakaan. Hua Hinin, Cha Amin ja Phuketin alueilla oli rauhallista. Moni oli käynyt Bangkokissa ennen levottomuuksien alkamista.

- Paikallisia tietysti harmittaa, sillä tämä on heiltä pois, sanoo Cha Amista tullut jämsäläinen Merja Rihkajärvi.

- Ajattelimme jo, että nyt ne levottomuudet levisit Hua Hiniin, kun hotelli täyttyi sotilaista. Sitten ilmeni, että prinsessa oli tullut hotelliin asumaan, kertoo joensuulainen Reino Häikiö.

Lomalaiset kertovat seuranneensa uutisia televisiosta ja saaneensa kuulla niitä oppailta ja tutuilta Suomesta. Suurin osa on valmis lähtemään uudelleenkin. Moni epäilee, että Suomessa on oltu paljon huolestuneempia.

- Ehdottomasti lähtisimme, vakuuttavat sauvolaiset Mirka, Tommi ja Assi Rusi.

- Bangkokiin en kyllä lähtisi, pohtii puolestaan Raimo Rihkajärvi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa