Thaimaassa maan hallitus on julistanut hätätilan ja kieltänyt yli neljän hengen kokoontumiset sekä verkkojulkaisut, jotka katsotaan uhaksi kansalliselle turvallisuudelle.
Hallinnon valtaa haastavat mielenosoittajat ovat vaatineet pääministerin eroa.
Maata johtava Prayut Chan-o-cha on entinen armeijan kenraali, joka nousi valtiokoneiston puikkoihin sotilasvallankaappauksessa vuonna 2014. Hallitus pitää mielenosoituksia "perustuslain vastaisina".
Opiskelija-aktivistit ovat johtaneet demokratiamielisiä protesteja heinäkuusta lähtien.
Torstaille on suunniteltu jälleen uusi laaja mielenosoitus, johon osallistuvia odottaa poliisin mukaan pidätys.
Poikkeustilalait antavat viranomaisille laajat oikeudet muun muassa viestintälaitteiden ja niiden sisältämän datan takavarikointiin, hallituksen tiedottaja kertoi.
Protestit kiristyivät, kun mielenosoittajat kerääntyivät pääministerin toimiston ulkopuolelle ja kahnasivat kuningasvaltaa kannattavien rojalistien kanssa. Demokratia-aktivistien vaatimuksiin on kuulunut myös maan monarkian uudistus.
Protestit kohdistuvat kuninkaaseen
Monarkian koskemattomuuden laaja-alainen kyseenalaistaminen on Thaimaassa ennenkuulumatonta, vaikka maassa on nähty useita demokratialiikkeitä.
