Tervetuloa sään vuoristorataan: Upeaa paistetta seuraa karmea pyry ja vaarallinen ajokeli – sitten föhn löyhäyttää yli +5 astetta!
Tänään perjantaina kelpaa nauttia lähes keväisestä auringonpaisteesta. Sitten saapuu pyry, ja pienen pilkahduksen jälkeen talvi palaa toden teolla.
– Näyttää kesältä, mutta 20 astetta liian kylmää, tuo on jäätä eikä järvi, meteorologi Pekka Pouta kuvailee MTV Uutisiin lähetettyä upeaa sääkuvaa.
Viikonloppu alkaa lumisateilla, kertoo Ilmatieteen laitos. Maan länsiosaan saapuu tänään illalla lumisadealue, joka levittäytyy yön aikana muualle maahan. Länsirannikolla voi myös sataa vettä tai räntää.
– Kaikki mitä (etelään) tulee, sulaa, Pekka Pouta kuitenkin toteaa.
Lauantaina nimittäin puhaltaa föhn, ja Suomen eteläosissa voidaan päästä jopa yli viiden plusasteen. Lauantaina sataa lunta etenkin idästä maan pohjoisosaan yltävällä alueella, ja sinne voi kertyä viitisen senttiä lisää lumipeitettä.
Sateen jäljiltä ajokeli on kuitenkin huono koko maassa lauantaiaamuna. Lunta tulee maan länsiosassa enimmillään neljä senttimetriä ja idässä sekä pohjoisessa 3–8 senttimetriä.
Myös jalankulkijoiden kannattaa varoa liukkautta etenkin lauantaina.
– Aamulla voi olla jään päällä lunta ja päivällä vettä. Varovainen kannattaa olla, Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologi Jani Parviainen sanoi STT:lle.
Sunnuntaina sää viilenee. Sää on etelä- ja länsirannikolla nollan tuntumassa, muualla on pikkupakkasta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa tulee ajoittain sankkojakin lumisateita. Muualla maassa on poutaa ja vaihtelevaa pilvisyyttä.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää