Terminen kevät alkanut jo Oulun korkeudella asti – puolitoista kuukautta ”etuajassa”

Terminen kevät on alkanut maan etelä- ja keskiosassa jo helmikuun puolivälin jälkeen. Sää jatkuu loppuviikolla aurinkoisena ja keväisenä.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan terminen kevät on tänä vuonna noin puolitoista kuukautta etuajassa keskimääräiseen. Terminen kevät on alkanut maan etelä- ja keskiosassa jo 17.-20. helmikuuta. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan yläpuolella.

Terminen kevät

Termisen kevään aikana vuorokauden keskilämpötila on 0 ja +10 asteen välillä.

Terminen kevät on vuodenajoista lyhin ja kestää yleensä vain kuudesta yhdeksään viikkoa. Meren viileyden takia kevät kestää pisimpään rannikoilla ja saaristossa.

Termisten vuodenaikojen vaihtuminen voidaan todentaa vasta tietyn seurantajakson jälkeen eli aikaisintaan kymmenen vuorokauden kuluttua.

Lähde: Ilmatieteen laitos

– Hyvin varhainenhan tämä kevät on. Tilanne on nyt jatkunut niin pitkään, että tuskin tätä enää perutaan, vaikka vielä jokin kylmempi jakso tulisikin, toteaa apulaismeteorologi Pirkko Karlsson Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelusta.

Terminen kevät alkaa etelässä keskimäärin maaliskuun lopussa, Oulun korkeudella vasta huhtikuun alussa.

Talvi jäi lyhyeksi, etelässä vain vajaaseen kahteen kuukauteen.

– Kun esimerkiksi Turussa talvi kestää keskimäärin neljä kuukautta, jäätiin nyt puoleen siitä. Syksy jatkui pitkään ja kevät alkoi aikaisin, toteaa Pirkko Karlsson.

Tosin viime talvi oli etelässä vieläkin lyhyempi, vain neljä viikkoa. Kevät alkoi viime vuonna etelässä ja lounaassa jopa tätä kevättä aikaisemmin, 7.-8. helmikuuta. Oulun korkeudella kevät alkoi nyt lähes kaksi kuukautta viime vuotta aiemmin. Lounaiset ilmavirtaukset ovat tuoneet meille lauhaa ilmaa pitkin talvea.

– Lounainen ilmavirtaus ja matalapaineiden reitillä olo ovat sinänsä tyypillistä talvea, mutta tänä vuonna välissä olevat pakkasjaksot jäivät vähiin, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Maaliskuussa ollut 6-10 astetta tavanomaista lämpimämpää

Maaliskuu on alkanut koko maassa erittäin lauhana. Ilmatieteen laitoksen mukaan kuukauden alkupuoliskon lämpötilapoikkeamat keskiarvoon nähden ovat maan eteläosan noin kuudesta asteesta Lapin noin kymmeneen asteeseen.

Ahvenanmaalla Jomalassa oli 8. maaliskuuta vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen korkea, 13,5 asteen, lämpötila. Viime vuonna samaan lämpötilaan Jomalassa päästiin 12. maaliskuuta. Näin korkeisiin lämpötiloihin ei ole kuitenkaan päästy sitä ennen tähän aikaan vuodesta ainakaan noin 50 vuoteen. Koko maan maaliskuun lämpöennätys on 17,5 astetta ja se on mitattu Helsinki-Vantaan lentoasemalla 27. maaliskuuta 2007. Tyypillisesti päivälämpötilat ovat maaliskuun puolivälissä maan eteläosassa vähän nollan yläpuolella.

Sää jatkuu loppuviikolla laajalti aurinkoisena ja keväisenä. Lämpötilat ovat maan etelä- ja länsiosassa ylimmillään 5-10 asteessa, maan itä- ja pohjoisessa 1-6 asteessa. Yöpakkasia on kuitenkin luvassa koko maahan.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla

Uusimmat