Teollisuusliitolta lakkovaroitus Teknologiateollisuuden työnantajille – palkankorotuksista erimielisyyttä
Teollisuusliitto on jättänyt lakkovaroituksen Teknologiateollisuuden työnantajille. Lakkovaroitus koskee yhteensä lähes 300 toimipaikkaa teknologiateollisuudessa ja malmikaivosten sopimusaloilla.
Lakkovaroituksen alaisissa toimipaikoissa työskentelee yhteensä yli 40 000 sopimusten piirissä olevaa työntekijää.
Teollisuusliitto julistaa lisäksi koko teknologiateollisuuden ja malmikaivosten toimialoille ylityökiellon. Toimipaikkakohtaiset lakot sekä koko toimialoja koskevat ylityökiellot olisivat voimassa 14.–23. tammikuuta välisellä ajalla.
Lue lisäksi: Teollisuusliitto ilmoitti lakosta – Keitele Groupilla eri linja: Työt tehtaalla jatkuvat
Ylityökielto ja työnseisaukset eivät koskisi Teollisuusliiton mukaan hätätyötä eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta.
Osapuolten välinen erimielisyys liittyy palkankorotuksiin. Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan lakkovaroituksen jättämiselle ei ollut vaihtoehtoja, sillä neuvottelut ovat jo pidemmän aikaa jumittaneet paikoillaan.
Teknologiateollisuuden ja malmikaivosten sopimusalat siirtyivät sopimuksettomaan tilaan joulukuun 2021 alusta. Neuvottelut Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien välillä kariutuivat tuloksettomina 27. joulukuuta.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää