Tenniksen neljästä Grand Slam –turnauksesta varmasti nimekkäin on legendaarinen Wimbledon. Koko tenniksen historiaan suuresti vaikuttanut turnaus pelataan kesällä 2010 jo 124. kerran. Wimbledon on vuosien varrella toiminut usein suunnannäyttäjänä koko lajille – ja ollut toisaalta ajoittain myös konservatiivisuuden viimeinen linnake.
Tennis lajina voi jäljittää historiansa aina vuosituhansien takaiseen Egyptiin asti, mutta nykytenniksen kanssa tuolloin pelatulla pelillä ei kovin paljon yhtymäkohtia ollut. 1500-1700-luvuilla Ranskassa suosioon noussut Jeu de paume, tai englantilaisittain real tennis, merkitsi lajille sen ensimmäisiä todellisia askeleita kohti suosiota.
Lajia pelattiin tällöin kuitenkin vielä sisätiloissa ja ”kentän” seinät olivat olennainen osa peliä. Real tennis levisi kuitenkin Ranskasta ympäri Euroopan ja oli vahvasti vaikuttamassa nykyaikaisen tenniksen – ”lawn tennis” – syntyyn. Avaintekijänä tenniksen muuttumisessa ulkolajiksi oli kumin vulkanisoinnin keksiminen. Tämä mahdollisti ruoholle sopivien pallojen valmistamisen. Ulkopeli oli myös puitteiltaan selvästi sisälajia vähemmän vaatelias ja tämä johti tenniksen suosion levittäytymisen yläluokan ulkopuolellekin.
Tennis alkoi syrjäyttää aiemmin ykköslajina ollutta krokettia kesän viihteenä ja harrastuksena. Todellinen lähtölaukaus tenniksen nousulle saatiin vuonna 1877, kun kahdeksan vuotta aiemmin perustettu lontoolainen krokettiseura muutti nimensä muotoon All England Croquet and Lawn Tennis Club ja järjesti vielä samana vuonna historian ensimmäisen tennisturnauksen. 22 pelaajan turnausta seurasi parisataa katsojaa. Wimbledonin tennisturnaus oli syntynyt.
Tenniksen ja ennen kaikkea Wimbledonin suosio kasvoi räjähdysmäisesti. Ensimmäinen todellinen tennistähti oli vuosien 1881-1889 Wimbledonin ennätykselliset seitsemän kertaa voittanut William Renshaw. Nelinpelivoitot mukaan lukien Renshaw kuittasi kaikkiaan 14 titteliä, joka on edelleen ennätys. Kaksinpelivoittojen määrässä Renshawn rinnalle nousi vuonna 2000 seitsemännen voittonsa napannut Pete Sampras.
Kohti kansainvälisyyttä
Ensimmäiset vuosikymmenet Wimbledon pelattiin täysin englantilaisin voimin, mutta lajin suosio kasvoi myös muualla maailmassa jatkuvasti ja vuonna 1905 amerikkalainen May Sutton oli ensimmäinen ulkomaalainen kaksinpelivoittaja. Tosin jo vuonna 1890 naisten voiton vei irlantilainen Lena Rice, mutta irlantilaiset laskettiin vielä tuolloin ”oman maan kansalaisiksi”. Miesten kaksinpelin voitto karkasi ensi kertaa ulkomaille vuonna 1907, kun australialainen Norman Brookes vei tittelin nimiinsä.
Vuonna 1922 Wimbledon pelattiin ensi kertaa nykyisellä paikallaan Church Roadilla, joskaan siirtyminen alkuperäiseltä turnauksen järjestämispaikalta Worple Roadilta ei ollut pitkä.
Yksi merkkivuosi Wimbledonin historiassa oli 1927, jolloin turnauksesta lähetettiin radiolähetys ensimmäisen kerran. Tämä kasvatti lajin suosiota entisestään ja 1930-luvulla tennis oli ottanut vankan aseman lajien joukossa maailmalla. 1930-luku oli myös Wimbledonille suuren nousun aikaa ja ensimmäinen televisiolähetys turnauksesta nähtiin kesällä 1937. Tämä sementoi viimeistään tenniksen aseman maailmalla.
Toinen maailmansota katkaisi Wimbledonin perinteen ja hidasti myös tenniksen kasvua, mutta vain väliaikaisesti. Sodan jälkeen pelin suosio kasvoi ja tennis levisi yhä enemmän myös keskiluokan piiriin. Television mukaan tulo yhä vahvemmin oli suuri askel eteenpäin ja Wimbledon oli vahvasti mukana television alkutaipaleilla, ensimmäinen värilähetyskin Wimbledonista televisioitiin jo vuonna 1967.
Televisio toi tennikseen mukaan myös rahan. 1960-lukua voidaan pitää nykyaikaisen ammattilaistenniksen alkuna. Pelaajille alettiin maksaa jo melko tuntuvia palkintosummia, jotka vuosikymmenten saatossa sitten ovat nousseet vielä huimasti. Wimbledon pysyi amatööriturnauksena aina 1960-luvun lopulle saakka, mutta vuodesta 1968 turnauksen ovet avautuivat myös ammattilaisille.
Suuria mestareita
Jos William Renshaw oli ensimmäinen Wimbledonin tähtipelaaja, niin todellisia maailmantähtiä turnauksessa – ja tenniksessä yleensäkin – alkoi syntyä 1930-luvulla. Jo 1920-luvulla ranskalaiset Jean Borotra, René Lacoste ja Henri Cochet toivat kansainvälisyyttä napsimalla kaksi voittoa Wimbledonissa kukin. 1930-luvun suuri nimi Wimbledonissa oli kuitenkin kolme peräkkäistä mestaruutta vienyt Fred Perry. Perryn maine on jopa vain kasvanut vuosien vieriessä, sillä hänen vuoden 1936 voittonsa on edelleen viimeisin englantilaispelaajan voitto Wimbledonin miesten kaksinpelissä.
Sodan jälkeisen Wimbledonin suurista nimistä australialaiset Rod Laver ja Roy Emerson ihastuttivat yleisöä 1960-luvulla ja John Newcombe jatkoi maanmiestensä jalanjälkiä vielä 1970-luvun alussa. Tämän vuosikymmenen suuri nimi oli kuitenkin vuosina 1976-80 voittamattomana pysynyt Ruotsin tenniksen kaikkien aikojen suurin nimi Björn Borg.
1980-luvulla sekä John McEnroe että Boris Becker veivät tittelin nimiinsä kolmesti. Becker teki vuonna 1985 myös historiaa voittamalla Wimbledonin ensimmäisenä sijoittamattomana pelaajana. Samaan saavutukseen on yltänyt vain vuonna 2001 villillä kortilla turnaukseen selvinnyt Goran Ivanisevic. Naisten puolella sijoittamaton pelaaja ei Wimbledonia ole voittanut koskaan.
1990-luku oli Pete Samprasin valtakautta. Vuodesta 1993 aina vuoteen 2000 Sampras juhli mestarina lukuun ottamatta vuotta 1996, jolloin tittelin valtasi Richard Krajicek. Uusi valtakausi alkoi vuonna 2003 Roger Federerin voitettua ensimmäisen mestaruutensa. Federer voitti tittelin peräkkäin viidesti, kunnes 2008 Espanjan Rafael Nadal päätti sveitsiläisen voittoputken. Vuonna 2009 Federer palasi kuitenkin Wimbledonin valtiaaksi.
Naisten puolella ensimmäinen todellinen suuri nimi oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen Wimbledonin kuudesti voittanut Suzanne Lenglen. Hänen jälkeensä 1920-30 –luvuilla Helen Wills Moody puolestaan nappasi voiton kaikkiaan peräti kahdeksan kertaa. Wills Moodyn jalanjäljissä amerikkalaispelaajat hallitsivat turnausta myös sodan jälkeen vieden tittelin nimiinsä joka kerta aina vuoteen 1958 saakka.
1960- ja 70-luvuilla suuria nimiä olivat kuusi mestaruutta vienyt Billie Jean King ja kotiyleisön suuri suosikki, kolmesti mestariksi kruunattu Margaret Smith Court. Mestaruuden vuonna 1974 vienyt Chris Evert voitti Wimbledonin ”vain” kolmesti, mutta kirjasi nimensä historiaan häviämällä finaalin peräti seitsemästi. Näistä tappioista viisi tuli Martina Navratilovalle, joka vei naisten kaksinpelin nimiinsä huikeat yhdeksän kertaa. Tämä on edelleen Wimbledonin ennätys.
Samalle aikakaudelle sijoittuu myös viimeisin kotivoitto, kun Wirginia Wade kaatoi hollantilaisen Betty Stöven vuoden 1977 finaalissa. Navratilovan valtakautta seurasi, osin päällekkäin, Steffi Grafin menestysputki. Saksalainen vei vuosina 1988-96 tittelin nimiinsä seitsemän kertaa.
Grafin jälkeen naisten puolella valtikkaa ovat pitäneet Williamsin siskokset Venus ja Serena, joista ensinmainittu on vienyt kymmenestä 2000-luvun tittelistä viisi. Serena puolestaan on samalla ajanjaksolla voittanut kolmesti, kaikilla kerroilla finaaleissa vastustajana oli sisko Venus. Lisäksi Serena on kerran hävinnyt finaalin siskolleen ja kerran Maria Sharapovalle.
Muutoksen tuulia vuosien varrella
Tenniksen yläluokkainen tausta näkyi Wimbledonin turnauksen alkuvuosikymmeninä vielä selvästi. Aristokraattinen vivahde ulottui pukeutumiseen saakka. Nykyään miesten peliasuksi vakiintuneita shortseja ja lyhythihaista paitaa olisi vielä viime vuosisadan alkupuolella Wimbledonissa kauhisteltu – naisten asuista puhumattakaan.
USA:lainen Bunny Austin aiheuttikin melkoisen kohahduksen yleisön joukossa vuoden 1933 turnauksessa astelemalla ensimmäisenä pelaajana kentälle shortseissa. Muutos oli kuitenkin nopeaa ja ensimmäisessä toisen maailmansodan jälkeisessä turnauksessa vuonna 1946 nähtiin viimeisen kerran pitkät housut kentällä.
Wimbledon on toisaalta ollut melkoinen uranuurtaja naisten urheilun puolella, sillä naisten turnaus aloitettiin jo vuonna 1884 – samana vuonna kuin miesten nelinpeli. Naisten nelinpeli ja sekanelinpeli tulivat mukaan kalenteriin nekin jo vuonna 1913.
Johtuen kenties osin juuri siitä, että naiset ovat olleet Wimbledonissa mukana niin pitkään, konservatiiviset tavat pysyivät myös pitkään hengissä. Vielä 1970-luvulla naimisissa olevat naispelaajat olivat tulostaululla miestensä nimen mukaan kuten vaikkapa Mrs. J.M. Lloyd, vaikka koko tennismaailma tunsi amerikkalaistähden Chris Evert-Lloydina. Tämä käytäntö on sittemmin jäänyt historiaan, mutta yhä edelleen naispelaajia puhutellaan ”Mrs” tai ”Miss” tittelillä, miespelaajat eivät kuitenkaan kulje tittelin ”Mr” alla.
Wimbledonin pukeutumissäännöt ovat edelleen tiukat huolimatta siitä, että lahkeen, hameenhelman ja hihojen pituus on huikeasti lyhentynyt vuosikymmenten saatossa. Säännöissä vaaditaan edelleen, että peliasu on miltei kokonaan valkoinen.
Teksti: Mika Kuismanen
(MTV3)