Telia ja Telenor vahvistivat yhdistymisen

Ruotsin ja Norjan valtiolliset teleyhtiöt, Telia ja Telenor, ilmoittivat tänään yhdistymisestään. Myös Ruotsin pääministeri Göran Persson vahvisti tiedon mittavasta telealan fuusiosta valtiopäivillä pitämässään puheessa. Telian ja Telenorin yhteenlaskettu liikevaihto on noin 52 miljardia markkaa ja liiketulos 6,6 miljardia markkaa. Uuden suuryhtiön pääkonttori sijoitetaan Tukholmaan.

Konsernin pääjohtajaksi nousee Telenorin Tormod Hermansen ja hallituksen puheenjohtajaksi Telian nykyinen hallituksen puheenjohtaja, SAS-lentoyhtiön johtaja Jan Stenberg. Hallituksen puheenjohtajuus vaihtuu jatkossa ruotsalaisten ja norjalaisten kesken.

Fuusion yhteydessä valtiollisia teleyhtiöitä myös yksityistetään. Ruotsin valtio omistaa uudesta yhtiöstä alkuvaiheessa 60 prosenttia ja Norjan valtio 40 prosenttia. Valtio-omistajat aikovat kuitenkin myydä osakkeitaan siten, että molemmille jää noin 33 prosentin omistusosuus Telian ja Telenorin fuusioyhtiöstä. Uuden yhtiön osakkeiden noteeraus alkaa pörssissä viimeistään 31. joulukuuta vuonna 2000.

Ruotsin talousministerin Björn Rosengrenin mukaan osittaisen yksityistämisen taustalla on halu korjata tilanne, jossa yhtiöt ovat joutuneet pyytämään rahaa omistajiltaan.
-Kun yhtiö noteerataan pörssissä, sillä on hyvä pääsy pääomamarkkinoille. Toivon, että ruotsalaisilla on laajaa mielenkiintoa omistaa osakkeita uudessa yhtiössä, Rosengren sanoi.
Rosengrenin mukaan Telian yksityistäminen on suurin kauppa, jonka Ruotsin valtio on koskaan tehnyt. Myyntiin menevien Telian osakkeiden arvoksi arvioidaan noin 100 miljardia kruunua eli 66 miljardia markkaa.

Työvoiman tarve vähenee

Pääministeri Perssonin mukaan uusi suuryhtiö takaa Ruotsille aseman johtavana tietotekniikan maana. Myös Norjan pääministeri Kjell Magne Bondevik oli tyytyväinen teleyhtiöiden yhdistymiseen, joka hänen mukaansa palvelee norjalaisten kuluttajien etuja.

Telialla ja Telenorilla on tätä nykyä yhteensä 51 000 työntekijää. Yhdistymisen myötä työvoiman tarpeen arvellaan vähenevän. Fuusioyhtiön varapääjohtajaksi nouseva Telian nykyinen pääjohtaja Jan-Åke Kark ennusti kuitenkin tänään telealan kasvavan niin nopeasti, ettei yhdistyminen johda irtisanomisiin vaan vähennykset voidaan hoitaa luonnollisen poistuman kautta.

Sonera: Fuusio ei muuta kilpailutilannetta

Fuusio ei soneralaisten mukaan tuo kilpailutilanteeseen mitään uutta.
-Telia on ollut riittävän suuri jo aiemminkin kilpaillakseen kaikissa mahdollisissa televiestinnän liiketoiminnoissa, Soneran viestintäjohtaja Jari Jaakkola sanoo.

Telia on toiminut Suomen markkinoilla jo vuosia. Ensin Telivo nimellä ja kun Telivon koko omistus meni Telialle, yhtiön nimi muuttui Telia Finlandiksi. Telia kilpailee Suomessa niin kotimaan kaukopuheluissa kuin ulkomaanpuheluissakin. Pohjoismaiden suurin teleoperaattori Telia on yksi niistä 15:sta, jotka hakevat kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon toimilupaa Suomessa. Telian ja Telenorin fuusiota puuhattiin jo vuosi sitten.
-Markkinoilla oli jo paine tämäntyyppiseen ratkaisuun, Jaakkola sanoo.

Jaakkolan mukaan samanlainen tilanne oli viikonloppuna, jolloin amerikkalainen matkapuhelinyhtiö Airtouch ja brittiläinen Vodafone ilmoittivat fuusiostaan. Jaakkola pitää Telian ja Telenorin sulautumista luontevana, koska yhtiöillä on kaksi kiinteää verkkoa vierekkäin. Näin synergiaetuja löytyy helposti.
-Sonera taas on pääosin matka-, data- ja mediaviestintäoperaattori, Jaakkola sanoo.

Jaakkolan mukaan telealan trendi on liittoutua niin, että yhtiöt keskittyvät tiettyihin markkinoihin. Esimerkkinä on mainitsee amerikkalaisen AT&T:n ja brittiläisen British Telecommunicationin yhteisyrityksen, joka rakentaa maailmanlaajuisen televerkon tietokone- ja puhelinpalveluja varten.
-Kaikilla mahdollisilla aloilla toimivista sekatavarakaupoista luovutaan, Jaakkola sanoo.
(STT-TT-NTB-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat