Teknologiajätti Samsung antoi tulosvaroituksen – loppuvuonna jäädään lähes 30 prosenttia edellisvuoden liikevaihdosta

Korealainen teknologiajätti Samsung on antanut tulosvaroituksen.

Yhtiön mukaan viime vuoden viimeisen neljänneksen liikevoitto on jäämässä 9,8 miljardiin dollariin eli noin 8,5 miljardiin euroon, mikä on lähes 29 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Yhtiö kertoi myynnin putoavan 10 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Samsung on maailman suurin matkapuhelinten valmistaja 20 prosentin markkinaosuudella. Niskaan hengittää kuitenkin kiinalainen Huawei, joka kiilasi viime vuonna kakkoseksi ohi Applen.

Markkinatutkimusyhtiö FnGuiden mukaan yhtiötä kurittaa mobiililaitteiden muistikorttien väsähtänyt kysyntä ja niiden hinnanlasku sekä kiihtyvä kilpailu matkapuhelinmarkkinoilla.

– Tulot muistikorttibisneksestä putosivat selvästi, FnGuide arvioi.

Samsung varoittaa tuloksen pysyvän vaisuna myös kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä muistikorttibisneksen vaikean tilanteen vuoksi, mutta tuloksen odotetaan kohenevan toisella neljänneksellä. Samsungin on määrä julkistaa tuloksensa myöhemmin tässä kuussa.

Apple säikäytti alkukuusta

Tulosvaroitus on Samsungin ensimmäinen kahteen vuoteen. Aiemmin tässä kuussa Apple heilutti pörssikursseja antamalla ensimmäisen tulosvaroituksensa liki kahteen vuosikymmeneen, mikä nosti ilmaan kysymykset yhtiön päätuotteen eli iPhone-älypuhelimien vetovoimasta.

Pudotuksen keskeiseksi syyksi Apple kertoi ennakoitua suuremman talouskasvun hidastumisen erityisesti Kiinassa ja kehittyvillä markkinoilla, joilla yhtiön laitteiden myynti ei ole sujunut toivottuun tapaan. Applen mukaan tilannetta ovat entisestään pahentaneet Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset kauppakiistat. 

Lue myös:

    Uusimmat