Teillä vaanii nyt todellinen vaara: Meteorologi varoittaa pääkallokeleistä – "Kannattaa olla varovainen"

Meteorologi varoittaa liukkaasta kelistä koko maassa – etelässä saadaan vielä odottaa lunta 3:12
Tältä näyttää lähipäivien sää! Meteorologi Miina Manninen esittelee videolla paljonpuhuvaa kuvaa Raahen pääkallokelistä.

Tiet ovat nyt paikoin vaarallisen liukkaita. Viikonloppuna sää kylmenee.

Suomessa vallitsee parhaillaan tyypillinen syyssää. On harmaata, ja sateet pyyhkivät yli maan.

– Sateita liikkuu maan länsi- ja pohjoisosissa, ja tasaisen harmaata on. Aamun aikana maan länsiosiin on edennyt voimakkaitakin sadekuuroja – ja samoin pohjoiseenkin, sanoo meteorologi Miina Manninen.

Tiellä liikkujien kannattaa olla nyt varovainen.

– Varsinkin Pohjoisessa tilanne on hyvinkin liukas. Siellä on alueita, joissa jäisille pinnoille on satanut vettä, eli pääkallokeli on kyseessä.

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen liukkaasta kelistä erityisesti Pohjois-Suomen eteläosiin.

Esimerkiksi Raahessa on nyt erityisen liukasta. Tien pinnat ovat jäässä ja vettä päällä, sanoo Manninen.

– Siihen päälle on vielä lumi tinttaantunut lisäliukasteeksi. Siellä on todella liukasta ja kannattaa olla varovainen.

Säässä käänne

Viikonlopun lähetessä kylmenee. Pakkaset palaavat pohjoisesta alkaen koko maahan. Aamuisin voi olla liukasta Etelä-Suomessakin.

Jo huomenna on vähän viileämpää.

– Pikkupakkasta on luvassa Pohjois-Suomessa ja Keski-Suomessa. Etelä-Suomessa on luvassa nollaa, mutta öisin mennään pakkasen puolella.

Pieniä sadealueita on liikkeellä, ja ne tulevat lumena.

– Länsi-Suomessa on yksittäisiä lumikuuroja. Vielä saadaan odotella hankia täällä Etelä-Suomessa, Manninen nauraa.

Lue myös:

    Uusimmat