Täydelliset naiset -sarjan tähdet jättävät suositun tosi-tv-ohjelman: "On aika sanoa hyvästit"

OC:n täydelliset naiset -sarjan tähdet Vicki Gunvalson ja Tamra Judge ilmoittivat Instagram-tileillään jättävänsä suosikkisarjan taakseen.

The Real Housewives of Orange County -sarjan tähti Vicki Gunvalson oli tosi-tv-sarjassa mukana 13 vuotta, vuodesta 2006 lähtien, jolloin sarja alkoi. 

Viimeisimmällä kaudella Gunvalson nähtiin päätähteyden sijaan päähenkilöiden ”kaverin” roolissa.

Gunvalson ilmoitti Instagramissa lopettamispäätöksestään.

–  On aika sanoa hyvästit täydellisille naisille, Gunvalson kirjoittaa.

Nainen kertoo, että hän aikoo julkaista pian oman podcastin.

Päivä Gunvalsonin ilmoituksen jälkeen myös Tamra Judge, joka on ollut sarjassa mukana 12 vuotta yhtenä päätähtenä, ilmoitti lopettavansa.

– On ollut villit 12 vuotta, mutta nyt on aika minun siirtyä eteenpäin. On surullista lähteä, mutta olen innoissani tulevaisuudestani, Judge kirjoittaa.

Entertainment Tonight -sivuston lähteen mukaan Judgelle olisi tarjottu päätähteyden sijaan ”kaverin” roolia ensi kaudelle. Hän oli kieltäytynyt ja teki päätöksen lähteä koko sarjasta.

Kiivashenkinen realitysarja seuraa toinen toistaan varakkaampien ja värikkäämpien kalifornialaisladyjen edesottamuksia ja ihmissuhdekiemuroita ylellisellä Orange Countyn asuinalueella.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja