Beverly Hillsin täydelliset naiset -tähti hehkuttaa MTV Uutisille: "Rakastaisin käydä Suomessa!"

First look: Beverly Hillsin täydelliset naiset 2:33
Tältä näyttää Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjan 9. kausi

Tosi-tv-tähti Kyle Richards liputtaa vastuullisen vaikuttamisen puolesta. 

Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjan vakikasvo Kyle Richards kertoo haaveilevansa Suomeen matkustamisesta. Suomi on hänelle maana tuntematon, mutta juuri siksi kiinnostava. 

– Rakastaisin käydä Suomessa! Se olisi ihanaa, haluan aina uusiin paikkoihin, joissa en ole vielä käynyt, ja Suomi olisi ehdottomasti yksi niistä, Richards kommentoi. 

Juuri yhdeksännen kauden käynnistäneessä realitysarjassa naisjoukko matkustaa joka kaudella yhdessä uuteen kohteeseen. Viimeisin matka suuntautui Ranskan Provenceen. 

Vaikka matkustelu on Richardsin elämäntyylissä tavallista, on naisen mukaan hänellä myös vastuu nostaa esille tärkeitä asioita esimerkiksi ilmastoon liittyen. 

– Keskustelin hiljattain Alicia Silverstonen kanssa, hän on suuri ympäristöaktivisti ja vegaani, ja sain paljon hyviä ajatuksia, Richards sanoo. 

– Ja tyttäreni Alexia on hirveän kiinnostunut näistä asioista, hänenkin kanssaan pohdimme niitä paljon. Minusta on tärkeää, että kun on tällainen yleisö, näkyvyyttään myös käyttää tärkeistä asioista puhumiseen. 

Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjan 9. kausi C Moressa

Lue myös:

    Uusimmat