"Täydellinen tuho" – Fiona-myrsky runnellut Kanadaa rankkasateilla ja valtavilla aalloilla – Trudeau peruutti matkansa Shinzo Aben hautajaisiin

Kanadan pääministeri Justin Trudeau peruutti matkansa Japanin entisen pääministerin Shinzo Aben hautajaisiin matkustaakseen Fiona-myrskystä kärsineille alueille.

Trudeaun mukaan hallitus on valmis tukemaan provinsseja kaikilla tarvittavilla resursseilla.

–  Ajattelemme ennen kaikkea ihmisiä, joilla on ollut kauhistuttavat viimeiset 12 tuntia, pääministeri sanoi lauantaisessa tiedotustilaisuudessa ja lisäsi, että maan armeija auttaisi pelastustoimissa.

Kanada on antanut vakavia säävaroituksia hurrikaanista voimakkaaksi myrskyksi muuttuneen Fionan takia.

Fiona rantautui varhain lauantaiaamuna Itä-Kanadan Nova Scotian provinssiin, jossa on Kanadan hurrikaanikeskuksen (CHC) mukaan satanut jopa 192 millimetriä vettä. Lisäksi Nova Scotiaan ja Länsi-Newfoundlandiin on osunut jopa 12 metrin aaltoja.

Lähes puoli miljoonaa kotia ilman virtaa

Lauantai-iltapäivään mennessä maan itäosissa lähes 500 000 kotia oli ilman virtaa. Nova Scotiassa sijaitsevan Halifaxin kaupungin pelastusviranomainen Erica Fleck kertoo CBC:lle, että voimalinjat ovat alhaalla kaikkialla.

–  Teillä ei ole turvallista olla, Fleck sanoo.

Newfoundlandissa sijaitsevan Channel-Port aux Basquesin kaupungin pormestari Brian Button kuvaili CBS Newsille näkymää täydelliseksi tuhoksi. Hänen mukaansa myrsky oli suurempi ja pahempi kuin oli kuviteltu.

Ennen Kanadaan saapumista Fiona ehti kylvää kauhua Karibialla ja Bermudalla, joiden saarilla myrskyn aiheuttamien tulvien vuoksi sadattuhannet ihmiset ovat olleet ilman sähköä ja juomavettä.

Lue myös:

    Uusimmat