Tätä mieltä suomalaiset ovat seksisessioiden kuvaamisesta!

Suomalaiset kertovat, ovatko he videokuvanneet makuuhuonepuuhiaan ja mitä mieltä seksiaktin videokuvaamisesta ovat. 1300 AVAn lukijaa antoi mielipiteensä.

AVA kysyi lukijoiltaan, ovatko he videokuvanneet makuuhuonepuuhiaan. Kyselyyn tuli 1300 vastausta. Vastaajista suurin osa, 42,5 prosenttia vastasi kieltävästi ja totesi, ettei koskaan suostuisikaan moiseen. 33,5 prosenttia kertoi, ettei ole videokuvannut seksiaktiaan, mutta voisivat harkita kokeilevansa. 22 prosenttia paljasti joskus videokuvanneensa tositoimiaan. Kaksi prosenttia kertoi kokeilleensa videokuvaamista lakanoiden välissä, mutta katuvansa asiaa.

"Hekumallista katsottavaa"

Vastaajista 22 prosenttia kertoi joskus videokuvaavansa makuuhuonepuuhia kumppanin kanssa. Videota on katsottu jälkikäteen yhdessä ja usein se on myös poistettu yhteistuumin. Vastaajat toteavat, että luottamuksen on oltava kohdallaan, kun videokuvaamiseen ryhdytään. Kaksi prosenttia kertoi katuvansa seksiaktinsa videokuvaamista.

"Todella, todella kiihottavaa. Nautimme suuresti ja aina uudelleen jompikumpi meistä haluaa katsoa uudelleen. Sovimme, että kumpikaan ei ikinä näytä sitä kenellekään muulle."

"Olen leikkinyt videokameralla kahden exän kanssa, kummallakin kerralla miehen aloitteesta ja ihan vain siksi, että olin kokeilunhaluinen ja kuvaaminen todella kiihotti heitä. Ja ehkä minua kiihotti ajatus, että he myöhemmin viihdyttivät itseään katsomalla meitä. Itse en halunnut niitä videoita katsoa – yök! Luottamus pitää tietysti olla kohdallaan, ettei tarvitse pelätä julkistamista tai kiristämistä."

"Olen kuvannut poikaystävälleni itseäni masturboimassa. En ole kuitenkaan vielä jättänyt tätä pätkää hänen katseltavakseen."

"Ihan kokeilumielessä, uutta ja kivaa oli. Katselukerta johtikin sitten uusintaan…"

"Lähinnä kuvattiin vähän digikameralla videonpätkää. Se nyt vaan on hekumallista katsoa. Ja kun ehdottomasti ei ole pienintäkään pelkoa vääriin käsiin joutumisesta. Hävitetään niitä aina välillä, kunnes taas… Tosin meinasi selkä vääntyä ja sen sellaista, mutta vastaisuudessa kun on varovaisempi…"

"Halusin kokeilla videokuvaamista ja seksikumppanini päätti kuvata, kun annoin hänelle suuseksiä. Myöhemmin sain tietää, että hän oli näyttänyt sen monelle kaverilleen. Asia ei sen kummemmin vaikuttanut minuun, koska muuta siitä ei tullut, mutta kyllä siinä vaiheessa tajusi, ettei häneen voi luottaa. Emme tavanneet enää."

"Valitettavasti olen kerran sellaiseen suostunut, toisten enää kyllä enää koskaan. Saa pelätä että jos tulee ero, niin videokin leviää."

Ajatus videokuvaamisesta kiihottaa

Ajatus seksin tallentamisesta videokameralle sytytti 33,5 prosenttia vastanneista, jotka eivät olleet kuitenkaan vielä kokeilleet videokuvaamista.

"Olisihan se mielenkiintoista nähdä itsensä ja kumppani niin sanotusti sivullisen silmin."

"Kiihottava ajatus, mutta nauha pitäisi deletoida heti yhteistuumin katsomisen jälkeen!"

"Eikö urheilusuorituksiakin videoida? Tätä kautta saa kokonaisvaltaisen kuvan siitä, mikä selkeästi tuntuu hyvälle ja mikä ei. Esimerkiksi jos mies ottaa naisen takaapäin, varmasti se tuntuu erilaiselle, kuin normi lähetyssaarnaaja-asento. Ja kuinka monella meistä naisista kasvaa ne silmät selässä? Mielestäni toisen nautinnon näkeminen saa itselle parhaat fiilikset."

"Ajatus on kiihottava, mutta uskon kuulemiani varoituksia siitä, että nauhaa katsoessa silmiin pistävät ainoastaan omat mahamakkarat ja muut epätäydellisyydet. Kuvattavana ja katseltavana olemisen tunne on kuitenkin hirmuisen sytyttävää; ehkä kameran voisikin pistää kuvaamaan, ja lopulta vain sulkea nauhat kassakaappiin niitä kertaakaan katsomatta..."

"Kuka sitä katsoisi?"

Vastaajista 42,5 prosenttia eli suurin osa vastasi kysymykseen kieltävästi ja totesi, ettei koskaan edes suostuisi videokuvattavaksi seksin aikana. Useimmilla syy oli luottamuksen puute ja pelko siitä, että lopputulos saattaisi joutua vääriin käsiin. Osa vastanneista myös tulkitsi kysymyksen niin, että kuvattu video tulisi näyttää julkisesti, ja tästä asiasta suomalaiset olivat jyrkästi yhtä mieltä: omaa seksiaktia ei julkiseen levitykseen haluta. Osa totesi jokaisen kerran olevan ainutlaatuinen ja uskoi seksielämän olevan kiinnostava ilman videokuvaamistakin.

"En todellakaan ottaisi sitä riskiä, että video päätyisi vääriin käsiin, saati sitten nettiin."

"Miksi kuvata? Seksiä voi katsoa muualtakin. Ainutlaatuinen hetki, joka ei kaipaa kuvauksia!"

"Kehenkään ei pidä luottaa. Likaisia eroja pilvin pimein. Hyvä kiristyskeinokin. Yäk!"

"Miksi kuvata nukkumista ja kuorsaamista. Mitään muuta makuuhuoneessamme ei ole tapahtunut vuosiin."

"Ei ole ikinä vaan tullut pieneen mieleenkään! Mitä semmoisella nauhalla tekisi? Itseäni ainakin moinen lähinnä oksettaisi."

"Näyttää pahalta!"

"Kuka sitä muka katsoisi? En minä ainakaan, olisi jotenkin epämukava katsella itseään petipuuhissa! Tiedän, ettei mieskään sitä haluaisi katsoa. Uskon, että meidän makuuhuonepuuhat pysyvät ihan riittävän innostavina ilman kameraakin."

"Netistä löytyy jo ihan tarpeeksi naurettavia videoita..."

"En enkä ryhtyisi moiseen! Ei ole tarvetta. Jotain todella sairasta ja narsistista on tässä ajassa ja niissä tyypeissä jotka haluavat kaikesta julkista."

"Jokainen kerta on ainutkertainen....ei tarvitse toistoa."

"En luota kehenkään niin paljon, että uskoisin videon säilyvän vain meidän silmille."

"Muisteltavaa vain meille kahdelle. Voi vaikka päiväunelmoida hekumallisista hetkistä, kun on tallentanut tapahtumat aivonystyröihin."

"En halua ottaa riskiä, että mahdollinen video päätyisi muiden katseltavaksi."

"Pelko, että video joutuu vääriin käsiin, tai myös se, että toinen osapuoli kiristää videolla, esimerkiksi julkaisee sen ja saa rahallista hyötyä."

"Ketä kiinnostaa? Liian suuri riski kuvanauhan joutumisesta sopimattomiin käsiin tai esityksiin."

"Se olisi tylsää katsottavaa, koska minä vain nukkuisin... hehehe! Muutenkin pistää mietityttämään, että eikö mikään nykyään enää ole yksityistä, vaan kaikki pitäisi muka näyttää."

"En millään keksi yhtään syytä, miksi pitäisi videoida. En edes haluaisi katsella omia touhujani, saati että joku muu ne näkisi, uh huh sentään."

"Miksi ja kenelle? Tiedämme itse mitä teemme ja palaamme aktiivisesti genremme mukaisiin tekoihin säännöllisesti. Nam."

AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat