Tätä et tiennyt: Näin paljon bakteereja on seteleissä ja pankkikorteissa

20 euron seteli.
20 euron seteli.
Julkaistu 02.04.2012 13:30

Australiassa hiljattain julkaistu tutkimus voi tulla järkytyksenä bakteerikammoisille. Tutkimuksen mukaan joissain seteleissä on yli kuusi kertaa enemmän bakteereja kuin keskiverrossa WC-istuimessa.

Pankki- ja luottokorteissa ei ollut yhtä paljon bakteereja kuin seteleissä, mutta niissäkin bakteereja oli pahimmillaan kaksinkertainen määrä WC-istuimeen. Myös matkapuhelimet ovat suuria bakteeripesäkkeitä.

Applied and Environmental Microbiology -lehdessä vuonna 2009 julkaistu tutkimus puolestaan paljasti, että influenssavirus voi elää seteleissä jopa 17 päivää. Sormiin siirryttyään virus tosin selviää vain viisi minuuttia.

Eri maiden seteleillä on myös eroja. Toiset ovat parempia suojapaikkoja viruksille ja bakteereille kuin toiset. Vuoden 2009 tutkimuksessa käytettiin Sveitsin frangeja.

Rahaa ja ruokaa ei koskaan saisi käsitellä peräjälkeen, vaan kädet pitäisi pestä välillä. Useissa kahviloissa ja pikaruokapaikoissa tämä on todellinen ongelma. Parasta olisi, jos aterian rahastaa yksi ja ruoan antaa toinen. Käsienpesu rahan käsittelyn jälkeen on aina suositeltavaa.

Studio55.fi

Lähde: Heraldsun.com.au, scientificamerican.com

Tuoreimmat aiheesta

Studio55