Ex-Nightwish-solisti Tarja Turusen joululevy Henkäys ikuisuudesta on myynyt kultaa. Albumi on siis löytänyt yli 15 000 ostajaa. Suomen virallisella albumilistalla levy on tällä viikolla sijalla kolme PMMP:n ja Vesa-Matti Loirin vanavedessä.
- Uutinen kultalevystä on todella kallisarvoinen asia minulle. Varsinkin tämän jouluisen albumin myötä sen saaminen tuntuu palkitsevalta, Tarja Turunen kiittelee.
Henkäys ikuisuudesta -pitkäsoitto julkaistaan Suomen lisäksi Turusen toisessa kotimaassa Argentiinassa.
Tarja Turunen on juuri aloittamassa joulukiertuettaan. Henkäys ikuisuudesta -kiertue alkaa lauantaina 25. marraskuuta Helsingistä ja päättyy Suomen osalta 16. joulukuuta Kuopioon. Tuon jälkeen Turusen joulukonsertti kuullaan vielä Pietarissa ja Moskovassa.
(MTV3-STT)