Tasan vuosi sitten Tarja Turunen oli kirjaimellisesti tapetilla. Turusen lähtö Nightwish-yhtyeestä täytti lööpit ja etusivut ollen päivätolkulla valtakunnan ykköspuheenaihe. Vuoden takaisesta mekkalasta on pitkä matka Turusen Henkäys ikuisuudesta -joulualbumin rauhallisiin tunnelmiin.
- Ihan hyvä vuosi minulla on ollut. Kevään otin rauhassa, mutta kesällä olin jo Savonlinnassa laulamassa oopperaa. Sitten tein tämän joululevyn. Ja moneen muuhunkin olen ehtinyt, muun muassa esiintyä Lahden urkuviikolla, Turunen kertoo.
- Eli hyvää kuuluu. Levy on valmis, mutta seuraavana stressinaiheena on jo joulukiertue odottamassa. Ainahan ihmisellä pitää joku stressi olla, ilman stressiä ei voi elää, Turunen naureskelee.
Joululevyllä materiaalia klassisesta poppiin
Turusen joululevyltä löytyy muun muassa Bachin ja Schubertin tapaisia klassisen musiikin mestareita. Tarjolla on myös kaksikkoa Sibelius-Topelius kappaleilla En etsi valtaa loistoa ja Jo joutuu ilta.
Popmusiikin jouluklassikoista Turusen haaviin tarttuivat Abban Happy New Year ja John Lennonin Happy Christmas (War Is Over).
Joululevyn avauskappaleen Kuin henkäys ikuisuutta on säveltänyt Tarja Turunen itse.
- Tuottaja Esa Nieminen esitteli minulle muutamaa kappaletta. Nappasin niistä yhden, mutta kappale muuttui minun käsittelyssäni aivan erilaiseksi. Sen takia minä olen kappaleen säveltäjä, Turunen muotoilee.
Seuraava hanke on soololevy
Tarja Turusen seuraava hanke on soololevy.
- Siitä tulee yhdistelmä monesta musiikkityylistä. Mukana on raskaampaakin osastoa, mutta mikään hevilevy se ei kuitenkaan ole. Näin soolona on vapaampaa. Saa yhdistellä erilaisia elementtejä.
- Minulta on kyselty, että kenen musiikkia minun soololevyni muistuttaa. En ole pystynyt sanomaan yhtäkään nimeä. Pääsisin helpommalla, jos sellaisen nimen keksisin, mutta kun en keksi, Turunen pyörittelee.
Soololevy on siis tulossa, mutta joululevy on jo ilmestynyt. Kun muistaa Tarja Turusen viime joulunakin konsertoineen joululaulujen merkeissä, voisi kuvitella joulun olevan hänelle hyvin läheinen juhla.
- Minä inhoan joulustressiä. Pitää ostaa lahjat ja kaikki. Mutta kun joulu lopulta tulee, se on tärkeä juhla. Silloin ilmassa on rauhaa ja lämpöä. Siis lämmin tunnelma, muutenhan Suomessa ei jouluna yleensä kauhean lämmin ole.
(MTV3-STT-Antti Eerola)