Tappava hiivasieni-infektio leviää sairaaloissa maailmalla – HUS:n ylilääkäri: "Hyvä käsihygienia on kaiken a ja o"

Terve aamu: Antibioottiresistenssi 10:55
Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit aiheuttavat aiempaa enemmän vakavia infektioita, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Noin puolet vaikean Candida auris -infektion saaneista kuolee.

Maailman sairaaloissa leviää ärhäkästi tarttuva Candida auris -hiivasienitulehdus, kertoo Dagens Nyheter laajassa artikkelissaan.

Lehdessä kerrotaan New Yorkissa vuosi sitten kohdatusta tapauksessa, jossa hiivasientä oli löydetty sairaalaan vatsaleikkaukseen hakeutuneesta miehestä. Hän oli kuollut noin 90 päivän jälkeen hiivasienen toteamisesta sen aiheuttamiin komplikaatioihin.

Sieni sen sijaan oli selvinnyt. Se oli pesiytynyt kaikkialle miehen hoitohuoneessa: seiniin, sänkyyn, oviin, verhoihin, puhelimiin. Osia huoneesta jouduttiin purkamaan sienen taltuttamiseksi.

Sientä on viime vuosina kohdattu yhteensä 30 maassa. Näihin kuuluvat Yhdysvaltojen lisäksi esimerkiksi Iso-Britannia, Espanja ja Norja.

Kuin tieteiselokuvasta

Candida auriksen alkuperä on mysteeri. On tosin esitetty arveluita, joiden mukaan se olisi kehittynyt yhdessä maatalouden torjunta-aiheille vastustuskykyisten sienikasvustojen kanssa.

Ensimmäisen kerran sitä on kohdattu viitisentoista vuotta sitten Etelä-Koreassa. Nimensä sieni sai, kun sitä löydettiin japanilaisen potilaan korvasta. ”Auris” kun tarkoittaa latinaksi korvaa.

Ensiksi harmittomalta vaikuttanut sieni paljastuikin erittäin vastustuskykyiseksi liki kaikille sieniääkkeille. Se myös tarttuu hyvin herkästi irtaimistosta ja pinnoilta sekä ihmisestä toiseen, ja voi muhia ympäristössään hyvinkin kauan huomaamattomana.

Terveestä potilaasta sienitartuntaa on liki mahdotonta tunnistaa.

Skenaario kuulostaa todeksi tulleelta tieteiselokuvalta.

Ensisijaisesti sairaaloiden huoli

Noin puolet vakavan infektion saaneista potilaista kuolee kolmen kuukauden sisällä.

Se on merkittävä luku, toteaa MTV Uutisten haastattelema HUS:n infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

– Esimerkiksi hiivan aiheuttamaan verenmyrkytykseen kuolee noin 20–30 prosenttia sairastuneista, ja sekin on jo vaikea tauti.

Hän muistuttaa silti, että epidemiat rajoittuvat yksittäisiin sairaaloihin.

– Tavallista kansaahan tämä ei uhkaa.

Sairaalainfektiot ovat vaaraksi ihmisille, joiden vastustuskyky on sairauden tai operaation takia jo valmiiksi heikentynyt.

– Mikrobit voivat tarttua esimerkiksi ihon lävistävien kanyylien kautta.

Yleensä infektiot leviävät sairaalaan tulevien potilaiden mukana. Ongelmallisia ne ovat silloin, kun niiden sisältämät mikrobit selviävät sairaalan steriilissä ympäristössä, ja ovat vastuskykyisiä lääkkeille ja antibiooteille. Tämä pätee juuri Candida aurikseen.

– Yleensä tällaiset infektiosairaudet tunnistetaan vasta silloin, kun joku saa niistä vakavan tulehduksen. Silloin hiiva on todennäköisesti ehtinyt jo levitä ympäristöönsä, Järvinen toteaa.

”Perusteellinen tarkistus olisi kuin auton rutiinihuolto, jossa moottori purettaisiin osiin”

HUS:n ylilääkäri Asko Järvinen kertoo, että Suomeen sairaalasiirtona tulevat potilaat tarkistetaan infektioiden varalta

Mutta koska Candida auriksen oireita ei voi rutiinitarkastuksessa havaita, on tilanne Järvisen mukaan hankala.

– Terveellä ihmisellä sieni voidaan toistaiseksi tunnistaa vain hyvin kehittyneissä laboratorio-olosuhteissa, jotka vaativat valtavasti resursseja.

Hän esittää vertauksen:

– Jos jokaisen potilaan hiiva alettaisiin perusteellisesti selvittää mahdollisen Candida auriksen toteamiseksi, olisi se vähän sama kuin purkaisi rutiinihuollossa olevan auton moottorin osiin.

Päänvaivaa aiheuttaa myös se, että saman hiivasienen muut lajit löytyvät kaikkien ihmisten limakalvoilla ja vaaditaan erikoistekniikoita Candida auriksen erottamiseksi niistä.

Käsihygenia kaikkein tärkeintä

Maailman terveysjärjestö WHO pitää Candida auriksen kaltaisia, antibioottiresistenttejä mikrobeja yhtenä tulevaisuuden suurimmista terveysuhista. Tällaiset sairaudet ovat siis onnistuneet kehittymään vastustuskykyisiksi niihin tarkoitettuja lääkkeitä vastaan.

Tauteja voisi asiantuntijoiden mukaan ehkäistä lopettamalla tarpeettomat antibioottikuurit.

Asko Järvinen kehuu myös suomalaisten sairaaloiden yhä huolellisempaa keskittymistä niinkin yksinkertaiseen perusasiaan kuin käsien puhtaanapitoon. Jo sillä ehkäistään monenlaista harmia.

– Käsihygienia on kaiken a ja o, kaikki muu on kallista hifistelyä, hän tokaisee. 

Lue myös:

    Uusimmat