Tappara otti torstaina kauden ensimmäisen voittonsa jääkiekon SM-liigassa kukistaessaan kotikaukalossaan Kärpät 6-4 (1-2, 1-1, 4-1). Kotijoukkue nousi voittoon vasta ottelun loppuhetkillä tekemällä taiston viimeisen reilun viiden minuutin aikana neljä maalia.
Tapparan voittomaalin 5-4-johtomaalin ampui laituri Mika Viinanen. Keskushyökkääjä Quinn Hancock kynäili ensin Kärppä-puolustuksen läpi ja antoi sitten nappisyötön takakulmalle Viinaselle.
- Upea nousu meiltä lopussa. Kärppiä vastaan tällaista ei ole aikaisemmin juuri päässyt kokemaan. Kärpät osaa puolustaa johtoasemassa hyvin ja tarkasti, Tapparan kapteeni Janne Ojanen arvioi.
- Kärpät tuli ottelun alussa lujaa. Me pääsimme sitten ekan erän puolivälissä hyvin peliin mukaan. Kolmannessa erässä meille tuli pari mokaa ja olimme menettää niihin koko pelin, Ojanen summasi.
Ojanen viimeisteli tamperelaisten 4-4-tasoitusosuman maalin kulmalta, kun Kärpät pelasi alivoimalla.
- Vaikka meillä oli alla kolme tappiota, niin joukkue on pelannut koko ajan hyvin. Meillä on ollut todella paljon maalipaikkoja. ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin tähän aikaan kaudesta, Ojanen jatkoi.
Tapparan maalilla torjui ensimmäistä kertaa tällä kaudella Tommi Nikkilä. Ojanen antoi Nikkilälle synninpäästön, vaikka neljä kiekko pömpeliin livahtikin. Tapparan puolustus avitti löysällä pelillään avauserässä Kärpät 2-0-karkumatkalle.
Kolmannessa erässä Kärppien apumiehenä hääri Tapparan keskushyökkääjä Petri Kontiola, jonka kiekonmenetys oman maalin tuntumassa poiki oululaisille 4-2-johto-osuman. Maalin viimeisteli keskushyökkääjä Jari Viuhkola.
Kärppien maalia vartioi Tampereella Tuomas Tarkki. Ensimmäistä kertaa urallaan jääkiekon SM-liigassa torjunut Tarkki ehti kiekon tielle 36 kertaa.
Todelliseen kiekkosateeseen Kärppä-vahti joutui toisessa erässä, kun Tappara ampui ahkerasti ylivoimalla. Tarkki torjui toisessa erässä 17 kertaa.
Tappara-Kärpät 6-4 (1-2, 1-1, 4-1)
1. erä: 1.56 Viktor Ujcik (Tommi Paakkolanvaara-Janne Pesonen) 0-1 yv, 6.13 Mika Pyörälä (Jari Viuhkola-Tuomas Tarkki) 0-2 yv, 9.41 Stefan Öhman (Teemu Virkkunen) 1-2.
Jäähyt: 0.05 Teemu Nurmi T 2 min, 5.57 Teemu Laine T 2 min, 6.42 Ivan Majesky K 2 min, 7.32 Virkkunen T 2 min, 12.33 Atvars Tribuncovs K 2 min, 16.07 Juhamatti Aaltonen K 2 min.
2. erä: 27.52 Marko Kauppinen (Quinn Hancock-Öhman) 2-2 yv, 38.55 Antti Aarnio (Tribuncovs-Jukka-Pekka Laamanen) 2-3.
Jäähyt: 20.12 Nurmi T 2 min, 23.39 Jouni Loponen K 2 min, 26.01 Loponen K 2 min, 29.31 Aarnio K 2 min, 33.14 Kauppinen T 2 min, 35.50 Ujcik (kärsi Tomi Mustonen) K 2 min.
3. erä: 48.05 Viuhkola (Pyörälä) 2-4, Tappara aikalisä 54.26, 54.39 Tuukka Mäntylä (Teemu Aalto-Hancock) 3-4 yv, 57.48 Janne Ojanen (Petri Kontiola-Mäntylä) 4-4 yv, 58.05 Mika Viinanen (Hancock-Kauppinen) 5-4 yv, 59.08 Niko Nieminen (Laine) 6-4 tm.
Jäähyt: 40.47 Mäntylä T 2 min, 44.28 Dale Clarke T 2 min, 45.30 Laamanen K 2 min, 49.05 Mäntylä T 2 min, 53.17 Ilkka Mikkola K 2 min, 53.17 J Ojanen T 2 min, 54.26 Loponen K 2 min, 55.58 Aaltonen K 2 min, 56.14 Laamanen K 2 min, 59.47 J Ojanen T 2 min.
Jäähyt yht: Tappara 10x2 min = 20 min, Kärpät 12x2 min = 24 min.
Torjunnat: Tommi Nikkilä T 9+3+8=20, Tuomas Tarkki K 11+17+8=36 (pois 58.58-59.08 ja 59.21-60.00).
Tuomarit: Ville Vuohtoniemi (Antti Lajunen ja Antti Suni).
Yleisöä: 4096.
(MTV3-STT)