Tappara-kapteeni Kristian Kuusela ei synkistele, vaikka CHL-jatkopaikka hankaloitui merkittävästi: "Pystymme tekemään kotona neljä tai viisi maalia"

Tampereen Tappara kärsi tiistaina jääkiekon CHL:n neljännnesvälierien ensimmäisessä osaottelussa 1-5-murskatappion tshekkiläisellä HC Kometa Brnolle. Kapteeni Kristian Kuusela ei ollut tyytyväinen joukkueensa peliin, mutta uskoo tampelaisten selviävän kurimuksesta.

Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa tiistain CHL-kierrokselta.

Tiistainen ottelu vaikeutti Tapparan jatkoonpääsyä merkittävästi. CHL:ssä lasketaan yhteen molempien osaotteluiden maalit, ja useammin onnistunut joukkue etenee jatkoon.

Tamperelaiset ovat 1-5-tappion myötä tshekkiläisiä neljä osumaa jäljessä, joten maaliverkkojen täytyy Hakametsässä pelattavassa toisessa osaottelussa heilua olan takaa.

Kapteeni Kristian Kuusela tunnustaa tilanteen, muttei synkistele.

– Se on tietenkin vaikeaa. Pystymme kuitenkin tekemään kotona neljä tai viisi maalia. Aina pitää uskoa itseensä, Kuusela kertoi CHL:n haastattelussa.

Ottelun alku oli Tapparalle vaikea, sillä kotijoukkue Kometa Brno iski kaksi maalia jo kamppailun avauskymmenminuuttisella. Tshekkiläisjoukkue johti ensimmäistä osaottelua parhaimmillaan kolmella maalilla. 

– Annoimme muutamia liian helppoja maaleja. Tulosta täytyy kunnioittaa, sillä vastustaja oli parempi ja teki maalit, päävalmentaja Jukka Rautakorpisanoi CHL:n haastattelussa.

Rautakorpi harmittelee, ettei Tappara saanut paikoista huolimatta enempää kuin yhden maalin. Kometa Brno puolestaan heilutti verkkoja jopa helpon näköisesti.

– Maalin hinta oli halpa useissa maaleissa. Viisi maalia viidellä viittä vastaan on huono asia. Yritämme jatkossa parhaamme, että se hinta olisi kovempi jatkossa, Rautakorpi sanoi CHL:n tiedotteeessa.

Alla olevalta videolta voit katsoa Kometan avauserän maalit.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Tapparalla karu alku Brnossa 1:46

Tappara kavensi toisessa erässä 19-vuotiaan Sami Moilasen ensimmäisellä maalilla. Osuma jäi kuitenkin tamperelaisten illan ainoaksi. Myös Kuusela oli pettynyt joukkueensa peliesityksiin.

– Päästimme kaksi helppoa maalia, emmekä puolustaneet niin kuin halusimme. Toisaalta meillä oli hyviä paikkoja, mutta emme saaneet tehtyä maaleja, Kuusela analysoi CHL:n haastattelussa.

Alla olevalla videolla Moilasen ensimmäinen CHL-maali.

Juttu jatkuu videon jälkeen. 

Tappara aloittaa takaa-ajon Moilasen osumalla 0:43

Tappara ja Kometa Brno pelaavat neljännesvälierien toisen osaottelun 20. marraskuuta Tampereella. 

Juttua muokattu klo 11.00: Lisätty Rautakorven toinen kommentti.

Lue myös:

    Uusimmat