Tapio Suominen paljastaa kirjassaan: Kärähti ratista matkalla Hesburgeriin – "Olen äärimmäisen pahoillani niiden ihmisten puolesta, joiden luottamuksen olen pettänyt"

Yleisradion urheilutoimittajana tunnetuksi tullut Tapio Suominen tuomittiin rattijuopumuksesta noin vuosi sitten. Tuoreessa kirjassaan Suominen paljastaa, että rikostuomioon johti nälkä.

Rikos tapahtui syyskuussa Hämeenlinnassa. Suominen oli ajanut useamman kilometrin matkan 0,9 promillen humalassa.

Kirjassaan Urheiluhullu Suominen kertoo käryn olleen "silkkaa typeryyttä". Hänen mukaansa hän oli eräänä alkoholinhuuruisena iltana huomannut puolen yön aikaan, ettei jääkapissa ole mitään suuhunpantavaa. Miehellä oli nälkä.

– Päätin käydä lähellä sijaitsevassa Hesburgerissa syömässä hampurilaisen, ja sillä matkalla poliisipartio pysäytti minut.

"Eikö tämä koskaan lopu"

Kahden aikaan yöllä Suominen soitti ex-vaimolleen ja kertoi tapahtuneesta.

– Eikö tämä koskaan lopu, hän tokaisi Suomisen mukaan.

Oikeudessa Suominen tunnusti rikoksen ja hänet tuomittiin sakkorangaistukseen viime vuoden marraskuussa. Sakoista jäi Suomiselle maksettavaa 1320 euroa. Lisäksi käräjäoikeus määräsi Suomisen seitsemän kuukauden ehdolliseen ajokieltoon. Ajamisen ehtona oli alkolukko.

Ensimmäiset päivät rattijuopumuskäryn jälkeen olivat Suomisen mukaan raskaita. Hän pelkäsi masentuvansa.

Kirjassaan Suominen kertoo myös pysähtyneensä miettimään asioita tarkemmin tapahtuman jälkeen.

– … olen äärimmäisen pahoillani niiden ihmisten puolesta, joiden luottamuksen olen pettänyt. Niin ikään olen hyvilläni siitä, etten juopuneena ajaessani satuttanut ketään.  

Urheiluhullu-kirja julkaistaan virallisestihuomenna torstaina, mutta kirjaa on myyty jo tänään. Siitä syystä MTV Uutiset julkaisee jutun kirjaan liittyen jo tänään.

Lue myös:

    Uusimmat