Tanskan EM-otteluiden yhteydessä todettu koronatartuntoja

Tanskassa pelatuissa EM-kisaottelujen yhteydessä on todettu vähintään 29 koronatartuntaa, kertovat maan viranomaiset.

Vielä ei ole selvää, että mistä otteluista tartunnat ovat tulleet. Huuhkajat kohtasi Tanskan EM-kisojen alkulohkon avauskierroksella Kööpenhaminan Parkenilla. Tanskalaisviranomaisten mukaan tartuntoja voi olla enemmänkin.

– Kyse on tilanteista, joissa he ovat saaneet tartunnan ottelussa tai sen yhteydessä. Teoreettisesti tartuntoja voi olla enemmänkin, kertoo Anette Lykke Petri Tanskan potilasturvallisuuslautakunnasta.

Tanska on helpottanut koronarajoituksia EM-kisojen aikana. Maanantaisessa ottelussa Venäjää vastaan katsojia oli 23 000. Ravintoloiden aukioloaikoja on pidennetty, että tanskalaiset ehtivät katsoa ottelut loppuun ennen sulkemisaikaa.

– Meillä on ollut erittäin hyvä yhteistyö Tanskan jalkapalloliitto DBU:n kanssa Superligan (maan pääsarja) otteluiden kanssa. Tartuntojen näkökulmasta ei ole koskaan suotavaa seistä tiukasti kiinni toisissa ja laulaa sekä huutaa. Uskon, että kaikki tietävät sen. Siksi rohkaisemme ihmisiä testiin ja informoimaan meille siitä, Lykke Petri kertoi.

Tanska kaatoi alkulohkon viimeisessä ottelussa Venäjän 4-1 ja eteni lohkokakkosena EM-kisojen pudotuspeleihin. Huuhkajat saa lohkokolmosena jännittää muiden otteluiden tuloksia. Venäjä jäi jumboksi ja Belgia voitti lohkon.

Lue myös:

    Uusimmat