Suurin osa koronatoimista on suosituksia, eli niitä on järkevä tehdä, mutta niiden rikkomisesta ei rangaista. Koronarajoitusten rikkomisesta taas voi seurata sanktioita.
Koronapandemiaa ehkäistään nyt enimmäkseen suosituksilla. Suositusten rikkomisesta ei rangaista, mutta niiden noudattaminen on oman ja muiden turvallisuuden kannalta järkevää.
Osa koronapandemian ehkäisytoimista on puolestaan rajoituksia. Niiden rikkomisesta voi tulla seurauksia. Esimerkiksi poliisi voi tulla hajottamaan luvatta pidetun yli 10 hengen yleisötilaisuuden, kuten esimerkiksi konsertin.
MTV Uutiset kokosi muutaman esimerkin rajoituksista ja suosituksista. Ensimmäisiä on velvolllisuus seurata, jälkimmäisiä taas suositeltavaa noudattaa.
Esimerkkejä rajoituksista
Yleisötilaisuudet
Aluehallintovirastot ovat asettaneet yleisötilaisuuksille ja yleisille kokouksille rajoituksia tietyissä osissa maata. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty.
Lisäksi esimerkiksi Länsi- ja Sisä-Suomessa kokoontumisrajoitusten raja on 50 henkilöä, ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä 20 henkilöä.
Yleisötilaisuuksilla tarkoitetaan muun muassa konsertteja, markkinoita ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä. Aluehallintovirastot eivät voi kieltää yksityisiä tilaisuuksia, kuten illanviettoja ja perhejuhlia.
Ravintolat
Ravintoloiden aukioloa ja anniskeluaikoja on rajoitettu. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla anniskelu pitää lopettaa kello 22:een mennessä.
Noissa maakunnissa anniskeluravintolat suljetaan viimeistään kello 23, ja loput ravitsemisliikkeet tuntia myöhemmin. Pubit, baarit ja yökerhot voivat ottaa puolet normaalista asiakasmäärästä. Ruokaravintolat ja kahvilat voivat ottaa kolme neljäsosaa normaalista asiakasmäärästä.
Muualla Suomessa anniskelu päättyy kello 24, ja anniskeluravintoloiden on sulkeuduttava tuntia myöhemmin. Asiakasmääriä ei ole rajoitettu.

