Heidät pelastettiin sankarillisesti. Heille luvattiin hyvää elämää. He luulivat tulevansa rikkaiksi ja kuuluisiksi. Toisin kävi.
On vuosi 2010 Chilessä Atacaman autiomaassa. San Josén kaivoksessa työvälineet kolisevat ja paukahtelevat toisiinsa. Kaivos on vanha ja työ on vaarallista.
Syvällä maan uumenissa vuorojohtaja Luis Urzúa tuntee maaperän tärisevän.
Vuori on antanut merkkejä romahdusvaarasta jo aiemmin.
Huolestuttavaa.
Miehet kuitenkin jatkavat kullan ja kuparin kaivamista.
Vaietut vaiheet
Loukkuun joutuneet sopivat, etteivät kerro maailmalle, mitä 69 ahdistuksen ja kuolemanpelon päivinä tapahtui.
Poikkeuksena oli toimittaja Héctor Tobar, yhdysvaltalainen toimittaja, guatemalalaisten siirtolaisvanhempien poika. Hän julkaisi kirjansa kaivosmiesten kauhun päivistä viime vuonna.
Tässä jutussa on käytetty Tobarin tarinaa, lukuisia muita kansainvälisiä lähteitä sekä pelastustoimia paikan päällä seuranneen MTV Uutisten toimittajan Janne Hopsun omia kokemuksia.
Yksi mainareista luulee näkevänsä perhosen. Kyseessä onkin läpikuultava, valkoinen kvartsikivi.
Vuori jyrisee taas.
Yhtäkkiä kuuluu ääni, aivan kuin massiivinen pilvenpiirtäjä olisi rysähtänyt lähistölle. 45-kerroksisen rakennuksen kokoinen, 770 000 tonnia painava dioriittilohkare on irronnut vuoresta ja puskee läpi kaivoskerrosten.
Sen aiheuttaman järistyksen synnyttämä paineaalto heittää miehet kumoon. Kaivoskäytävien seinät heiluvat ja niistä irtoaa nyrkin kokoisia kiviä. Kaikki peittyy sankkaan pölyyn. Reitit pelastuskäytäviin ovat tukossa.
"Ollaan v'''u kusessa", joku sanoo.
Jo kuukautta aiemmin San Josén kaivoksessa työskennelleet olivat kuulleet voimakasta jylinää. Vuorojohtaja Luis Urzúa oli tuolloin kutsunut miehensä evakuoitumaan.