Tämä nimi kannattaa painaa mieleen

Väitöskirjan plagiointikohun vuoksi Saksan puolustusministerin paikalta eronnut Karl-Theodor zu Guttenberg täyttää harvinaisen hyvin ilmauksen "takana loistava tulevaisuus".

Kohun jäljiltä zu Guttenbergin titteli kutistui entiseksi ministeriksi ja entiseksi tohtoriksi, mutta vain aika näyttää tuleeko liittokansleri Angela Merkelin seuraajaksi povatusta miehestä myös entinen kansansuosionsa suhteen.

Mutta jos onkin zu Guttenbergin virka- ja koulutustittelit käyneet vähiin, on hänellä onneksi titteleitä muutenkin aivan riittämiin.

Monet politiikan asiantuntijat ovat sitä paitsi ennustaneet, ettei zu Guttenberg ole vielä sanonut viimeistä sanaansa Saksan poliittisessa elämässä. Zu Guttenbergin nimi siis kannattaa painaa mieleen. Ja nimen mieleen painaminen kannattaa aloittaa saman tien, koska siinä tulee menemään jonkin aikaa.

Kokonaisuudessaan Saksan entisen puolustusministerin nimi on Karl-Theodor Maria Nikolaus Johann Jakob Philipp Franz Joseph Sylvester Freiherr von und zu Guttenberg. Vapaaherran lisäksi zu Guttenbergia voi tituleerata paroniksi.

Nimihirviö selittyy zu Guttenberg aristokraattisella taustalla, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Hänen vanhempansa ovat paroni Enoch zu Guttenberg ja Eltzin kreivitär Christiane. Pidemmälle sukupuuta mentäessä tuleekin sitten vastaan saksan prepositioiden koko kirja ja tittelit prinsessoja, prinsejä ja keisareita myöten.

Jos ei zu Guttenbergin suvun tittelit vielä uuvuta, voi siinä sivussa tehdä tuttavuutta zu Guttenbergin vaimon, Stephanie Freifrau von und zu Guttenbergin suvun kanssa. Vapaaherratar on nimittäin omaa sukua kreivitär von Bismarck-Schönhausen, rautakansleri Otto von Bismarckin lapsenlapsenlapsenlapsi. Muutenkin rouva muistuttaa taustaltaan hämmentävän paljon puolisoaan. Ainoa kauneusvirhe sukupuusta löytyy heti edeltävältä oksalta. Stephanie zu Guttenbergin äiti on tavallinen kuolevainen - ja kaiken lisäksi vielä ruotsalainen.

Lähteet: Wikipedia, BBC, der Spiegel

Lue myös:

    Uusimmat