Talvi teki tepposet ulkoilijoille – Nuuksion kansallispuistoon vievällä tiellä autoja ojaan ja poliisi paikalle

MTV pulkkamäessä: Lumikinokset saivat helsinkiläiset liikkeelle 3:45
Näin runsaat lumisateet yllyttivät helsinkiläiset liikkeelle.

Talvi yllätti jälleen autoilijat Uudellamaalla. Tästä todisteena oli yli kilometrin mittainen autojono Nuuksion kansallispuistoon vievällä tiellä Espoossa.

MTV Uutisten lukija kertoo olleensa sunnuntaina iltapäivällä palaamassa Nuuksion kansallispuistosta Haukkalammentietä, kun totesikin joutuneensa osaksi pitkää autojonoa. Jonotusta kestikin seuraavat kolme varttia.

Syynä oli ainakin kahden auton ajo ojaan, mikä teki kapealla tiellä ajon haastavaksi. Tiellä ei onnettomuuden vuoksi mahtunut kunnolla ajamaan kahta autoa rinnakkain.

Paikalle oli hälytetty poliisiauto, joka ei MTV Uutisten lukijan mukaan päästänyt autoja Nuuksioon päin. Tämän vuoksi tie muuttui käytännössä yksisuuntaiseksi tieksi pois Nuuksiosta.

Tie tamppautui "superliukkaaksi"

Lukijamme kertoo Haukkalammentien tamppautuneen superliukkaaksi. Osa ihmisistä oli joutunut konttamaan tai laskemaan pyllymäkeä voidakseen kulkea turvallisesti tiellä.

– Edellämme ollut auto oli luultavasti vain valunut ojaan, koska minkäänlaista pitoa ei ollut.

Heidän ohitseen käellyt mies kertoi kulkeneensa koko tien matkan. Ohikulkijan mukaan koko tie oli ollut yhtä autoletkaa.

Autoja olisi MTV Uutisten lukijan mukaan olleen siis jopa 1,5 kilometrin matkalta.

Poliisi: Vakavilta liikenneonnettomuuksilta vältyttiin

Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan,  että alueella oli liikennetehtävä heikkojen ajo-olosuhteiden johdosta.

Poliisi vahvistaa, että paikalle muodostui jonoa ja liikenne seisoi, kunnes paikalle saatii aurausta, hiekotusta ja hinausta.

Poliisista kerrotaan, että käytännössä kansallispuistosta pois halunneet olivat jonkin aikaa motissa ja vastaavasti puistoon halunneet eivät sinne päässeet.

Ensilumet yllättivät

Poliisista todetaan, että tapauksessa ei ollut kysymys ”elämää kummemmasta” seikasta. Etelä-Suomen talven käytännössä ensimmäiset oikeat lumisateet tulivat autoilijoille yllätyksenä.

Ilmeisesti viikonloppuun ajoittuneet lumisateet eivät aiheuttaneet merkittäviä ongelmia, sillä eilsen illan ja sunnuntai-aamun välillä poliisin tiedossa oli muutamia tieltä suistumisia, peräänajoja ja kolhuja.

Vakavammilta rytinöiltä kuitenkin vältyttiin, eikä poliisin tiedossa ollut Länsi-Uudenmaan alueelta ajokeliin liittyviä henkilövahinkoja.

Jutun kuvatekstiä päivitetty 3. tammikuuta kello 22.59: Kuvan auto ei tiettävästi ollut varsinainen syy syntyneelle autojonolle, vaan ruuhkan taustalla oli toisen auton päätyminen ojaan.

Lue myös:

    Uusimmat