Taloyhtiöiden vastikkeet nousevat nyt kohisten koko maassa – erityisesti kahdesta kaupungista raportoidaan kovaa nousuvauhtia
Hoitokulujen nousu uhkaa taloyhtiön maksukykyä ainakin jonkin verran joka neljännessä taloyhtiössä, ilmenee Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille tekemästä kyselystä.
Kyselyn mukaan maksukyky on hoitokulujen vuoksi koetuksella joka neljännessä taloyhtiössä. Useimmat kuitenkin pitävät taloyhtiönsä taloustilannetta vakaana kustannusten noususta huolimatta. Vain pari prosenttia vastaajista arvioi maksukykyyn kohdistuvan uhan suureksi.
Alustavien arvioiden mukaan kerrostaloyhtiöiden hoitovastikkeita korotetaan tänä vuonna kahdeksan prosenttia viime vuoteen verrattuna. Eniten vastikkeet ovat nousemassa Helsingissä ja Turussa, joissa niihin on tulossa liki kymmenen prosentin korotus.
Jyväskylässä korotus on jäämässä kolmeen ja Lahdessa neljään prosenttiin. Vaihtelu taloyhtiöiden välillä on kuitenkin suurta, eivätkä monet taloyhtiöt ole vielä pitäneet yhtiökokousta ja päättäneet budjetistaan.
– Tällä hetkellä melkein jokaisessa kuluerässä on nousupainetta. Jos mietitään taloyhtiön hoitokuluja, niin iso osa niistä tulee energian eli lämmityksen puolelta, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen STT:lle.
Osa vastikkeiden hintaeroista selittyy esimerkiksi kaukolämmön hinnalla, jossa on isoja eroja eri puolilla maata. Oma vaikutuksensa hoitomaksuihin on myös sillä, millaisia palveluita taloyhtiö hankkii.
Maaliskuussa tehtyyn kyselyyn kerättiin vastaukset lähes 4 900 taloyhtiöstä.
Pieni puskuri ei taivu yllätyksiin
Selvityksen mukaan taloyhtiöillä on keskimäärin säästössä rahaa eli puskureita noin 3,5 kuukauden vastikkeita vastaava määrä. Järvinen pitää kuitenkin huolestuttavana sitä, että joka viidennellä yhtiöllä oli kassassa vain enintään yhden kuukauden vastikkeita vastaava määrä.
Pääkaupunkiseudulla tämä tilanne oli joka neljännellä taloyhtiöllä.
– Jos jotain yllättävää tulee, niin siellä on nopeasti kassa syöty kokonaan tyhjäksi, Järvinen sanoo.
Monet taloyhtiöt valtuuttavat hallituksensa keräämään tarvittaessa ylimääräisiä vastike-eriä. Kyselyn mukaan noin 70 prosenttia taloyhtiöistä ei ole joutunut turvautumaan tähän.
18 prosenttia oli perinyt yhden ylimääräisen vastikkeen, yhdeksän prosenttia kaksi erää. Vain harva yhtiö joutui keräämään kolme tai useamman ylimääräisen erän.
Korkojen nousun vaikutus riippuu yhtiöstä
Asumisen kustannuksia taloyhtiöissä voivat lisätä myös mahdolliset rahoitusvastikkeet, jotka nousevat korkojen nousun myötä.
Kiinteistöliittoon ei ole vielä tullut tietoa laajamittaisista korko-ongelmista. Koronnousun vaikutukset voivat kuitenkin tulla taloyhtiölle vähän jälkikäteen, kun korkoa tarkistetaan.
– Vaikutus riippuu paljon siitä, kuinka paljon lainapääomaa on jäljellä, Järvinen sanoo.
Isännöintiliitosta arvioidaan, että rahoitusvastikkeiden noususta tulee vielä hoitovastikkeiden nousua suurempia ongelmia, koska euromäärät ovat siellä niin paljon isompia.
Mitään merkittävää ongelmavyöryä kustannusten tai korkojen noususta ei sielläkään ole vielä nähty.
– Jos taloyhtiöllä on isot yhtiölainat ja lainaosuudet ja sitten korkotaso on noussut ja pahimmassa tapauksessa myös lyhennysvapaa on päättynyt, niin rahoitusvastike saattaa moninkertaistua, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Hän patistaa taloyhtiöitä miettimään yhtiön tulevaisuutta ja taloutta pitkällä aikavälillä.
– Jos taloyhtiö ei ole tehnyt säännönmukaisesti korjauksia ja jos se ei ole tehnyt kunnon suunnitelmia tulevista, niin rahoitusasema on tosi heikko.
Uusimmat
-
05:11
Putin lyö "langennutta" länttä, koska se on Venäjän erityinen tehtävä
-
05:10
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa
-
05:06
Libanonin terveysministeriö: Israelin tappavat iskut osuivat kahteen paikkaan Beirutin keskusta-alueella – MTV seuraa
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Salamurhatun Robert F. Kennedyn leski Ethel Kennedy on kuollut
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
20:55
Heikki Paasonen julkaisi koskettavan videon – ei ole ehtinyt viettää aikaa vastasyntyneen poikansa kanssa
-
20:54
21-vuotias lahjakkuus ensimmäistä kertaa avaukseen, Joel Pohjanpalo kärjessä – tässä Huuhkajien kokoonpano Irlanti-peliin
-
Lataa lisää