Talouselämä: Jyrki Kataiselle jopa 10 000 euroa kuukaudessa vanhasta työpaikasta vuosien ajan – näin hän aikoo käyttää muhkeat korvaukset

Sitran uudeksi yliasiamieheksi valittiin niukasti Jyrki Katainen – hallinnoi 800 miljoonan euron pääomaa 0:52

Sitran yliasiamiehenä vuoden alussa aloittanut Jyrki Katainen saa tuntuvaa siirtymäkorvausta entisestä tehtävästään vielä pitkään. Talouselämän mukaan Katainen aikoo lahjoittaa rahat hyvään tarkoitukseen, mahdollisesti uuden säätiön kautta. 

Euroopan komission varapuheenjohtajana työskennellyt entinen pääministeri voi lehden mukaan nostaa jopa noin 10 000 euroa kuussa siirtymäkorvausta runsaan 18 500 euron Sitran yliasiamiehen palkan päälle. Katainen on oikeutettu siirtymäkorvaukseen kolmen vuoden ajan, joten edun kokonaisarvo voi nousta jopa noin 360 000 euroon.

Katainen on aiemmin kertonut lahjoittavansa saamansa korvaukset hyväntekeväisyyteen. Yksi vaihtoehto on perustaa säätiö, jonka kautta rahaa kanavoitaisiin. Talouselämän mukaan säätiötä ei ole kuitenkaan vielä perustettu.

– Nyt kun vuoden alussa aloitin Sitrassa ja alan saamaan myös palkkaa, niin asia ajankohtaistuu. Mietintä on vielä käynnissä sen suhteen perustanko säätiön, vai lahjoitanko varoja eteenpäin muutoin. Säätiön perustaminen on mahdollinen vaihtoehto, mutta haluan vielä perehtyä paremmin mitä se tarkoittaa käytännössä, Katainen kertoi lehdelle.

Ennen mahdollisen säätiön perustamista Katainen aikoo Talouselämän mukaan lahjoittaa varoja muutoin.

– Yhtenä kohteena tulee olemaan vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastusten tukeminen. Myös muita kohteita tulee olemaan, Katainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat