Talonmies tuo turvallisuutta

Helsingin kaupunki suosittelee taloyhtiöille paluuta talonmiesjärjestelmään turvallisuussyistä. Lähes jo kadonneen ammattikunnan elvyttämistä esitetään Helsingin kaupungin tuoreessa turvallisuusstrategiassa.

Talonmiesten katoaminen on johtanut mm. siihen, ettei taloyhtiöissä välttämättä enää osata tai välitetä puuttua järjestyshäiriöihin ja muihin sosiaalisiin ongelmiin. Kynnys ottaa itse yhteyttä poliisiin tai sosiaaliviranomaisiin on monessa tapauksessa liian iso.

Taloyhtiöiden säännöistä ei löydy ohjeita, mitä naapuri voi tehdä epäillessään tai havaitessaan esimerkiksi lasten pahoinpitelyä. Asukkaat eivät ole sopineet keskenään siitä, miten menetellä kohdatessa erilaisia turvallisuutta vaarantavia tekijöitä. Asukkaan voi olla vaikea arvioida, miten tulisi toimia tai minne ottaa yhteyttä asiassa, joka saattaa perustua vain kuulopuheisiin, epäilyihin tai satunnaisiin havaintoihin. Ongelmaa pahentaa se, ettei talossa ei ole tuttua talonmiestä eikä naapureita tunneta kovin hyvin.

Asukkaat ovat kuitenkin avainasemassa ongelman havaitsemissa ja viranomaisten rooli painottuu vasta ongelmaa ratkaistaessa, raportissa muistutetaan. Turvallisuusstrategian laatinut kaupungin työryhmä esittää myös, että taloyhtiöt voisivat valita keskuudestaan luottohenkilön, jolla on tietoa tarjolla olevasta avusta. Asukkaat voisivat nimetä myös korttelikohtaisen luottomiehen.

(MYV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat