Talon purkaminen voi olla järkevää, mutta vaikeaa

Rakennuksia purkamalla voidaan saada säästöä ja parempia asuntoja, väittää kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta Huomenta Suomessa. Asuintaloja purkamalla voidaan päästä myös kiinteämpään kaupunkirakenteeseen. Matinlassi mainitsee hyvinä esimerkkeinä Kuopion opiskelija-asuntojen ja Järvenpään Mestariasuntojen nollaenergiahankkeet.

- Näissä purettiin korjauskustannuksiltaan kalliit kiinteistöt keskusta-alueelta ja kaupungin suostumuksella lisättiin rakennusoikeutta. Näin saatiin tuplaten entistä energiatehokkaampia, paloturvallisempia, esteettömiä ja kysyttyjä pieniä asuntoja rakennettua.

Vaikka kerrostalojen purkaminen voisi olla nykyistä useammassa tilanteessa järkevää, käytännössä purkamisen kohteeksi joutuvat vain vuokratalot.

- Näin on ainakin sen päätöksentekemisen kannalta, että asunto-osakeyhtiö on kyllä todella hankala. Useimmiten ne on yhden omistajan hallussa olevia kiinteistöjä, joita lähetään sitten kehittämään tällä tavalla, kertoo myös Huomenta Suomessa vieraillut ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriöstä.

(MTV3)

Katso kehittämispäällikkö Marianne Matinlassin ja ylijohtaja Helena Säterin haastattelu (Huomenta Suomi 7.9.2010)

Lue myös:

    Uusimmat